Uutislistaukseen

kuvassa lapsi askartelee lehden kanssa

Päiväkerholaiset saavat puuhapaketin seurakunnilta

23.4.2020 15.29 Kuva: Heli Riipinen.

Lastenohjaajat muistavat kotona olevia päiväkerholaisia puuhapaketeilla. Myös vanhempien kanssa soitellaan ja viestitellään aktiivisesti somessa.  

Monen pienen kerhokevät lopahti kuin seinään, kun koronavirus iski rajoituksineen maaliskuussa. Espoon seurakunnat ovat lähettäneet kerholaisille kotiin puuhapaketteja.  

- Pääsiäisen alla veimme kotioville kerholaisten askarteluja sekä pienen puuhapussin, kertoo Leppävaaran seurakunnan perhetyönohjaaja Eira Salakka.

Toukokuussa Leppävaaran ja Olarin seurakunnat lähettävät perheille myös uusimman Lastenkirkon Päkän puuhat -lehden. Espoon tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaajat ovat lähettäneet kerholaisille puuhapaketteja ja tehneet joka arkipäivä klo 10 askartelu- tai muun videon seurakunnan lapsityön youtubekanavalle. Myös Tapiolan seurakunta on lähettänyt koteihin kerhokirjeitä.

- Seuraavaksi videoimme kevätjuhlat, joita perheet pääsevät seuraamaan, kertoo Olarin seurakunnan perhetyöntekijä Mia Silvola.

Lastenohjaajat ovat yhteydessä kerholaisten vanhempiin joko soittamalla tai keskustelemalla Whatsapp- tai Facebook-ryhmissä. Perheiden helppiluureihin ei ole tullut soittoja ruuhkaksi asti, mutta tämäkin linja on avoinna, jos vanhemmat kaipaavat yhteyttä tuttuihin varhaiskasvattajiin.

Osa Espoon seurakunnista on muistanut myös päiväkoteja. Esimerkiksi Leppävaaran seurakunnassa päiväkotilapset saivat seurakunnalta tervehdyksenä youtubevideon Varpusen pääsiäisestä sekä laulupiirtämisvideoita.