Uutislistaukseen

Kauniaislaiset Espoon seurakuntien perheneuvonnan asiakkaiksi

Kauniaislaiset parit ja perheet saavat 1.3. alkaen pari-, perhe- ja yksilöterapiaa Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta. Perheneuvonta on ilmaista kaikille kauniaislaisille eikä edellytä kirkkoon kuulumista.

Kuvassa pariskunta pitää toisiaan kädestä kiini.

Kuva: Pixabay.

– Kauniaisten seurakuntayhtymän sairaalapastorin ja perheneuvojan virkaa tehnyt henkilö jää kesällä eläkkeelle. Tässä tilanteessa oli luonteva etsiä yhteistyökumppani Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta, jolla on hyvä maine ja ammattitaitoiset työntekijät. Kauniaisten kaupunki on kaksikielinen, joten meille on tärkeää, että perheneuvontaa saa jatkossakin ruotsin kielellä, kertoo Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Mimosa Mäkinen.

Espoon seurakuntien perheneuvonnassa työskentelee 14 perheneuvojaa, joista kaksi antaa neuvontaa sekä suomeksi että ruotsiksi. Perheneuvonnan toimipisteet ovat Tapiolassa: Tornitalossa ja Spektrissä. Kauniaislaiset voivat hakeutua asiakkaaksi yksin, yhdessä kumppanin kanssa tai perheenä etnisestä taustasta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Perheneuvojat antavat niin pari-, perhe- kuin yksilöterapiaa. Varaukset perheneuvontaan hoituvat puhelimitse numerosta 09 8050 2420, ma, ti, to ja pe klo 9–11. 

– Tällä hetkellä 95 prosenttia tapaamisista toteutetaan etänä koronan vuoksi. Videovälitteiset tapaamiset ovat sujuneet hyvin ja asiakkaat hyötyvät niistä yhtäläisesti verrattuna kasvokkain tapaamisiin. Palvelun saatavuus on myös hyvä. Sisäänottoprosentti oli viime vuonna 68 prosenttia eli suurin osa pääsee asiakkaaksi, kertoo Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Aku Kaura.

Espoon seurakuntien perheneuvonnalla on vuosittain noin 800 asiakasta ja tapaamisia järjestetään noin 5000. 

Thu Feb 18 08:00:00 EET 2021