Uutislistaukseen

Aistihuone, sosebaareja ja musiikkia Vauvan päivänä

Kirkko Espoossa järjestää Vauvan päivänä 24.9. monenlaisia tapahtumia konserteista brunssiin. Myös seurakuntien avoimet vauvakerhot ja -muskarit ovat pyörähtäneet käyntiin.

kuvassa vauva käpy kädessä

Kuva: Antti Rintala.

Valtakunnallisen Vauvan päivän teemana on tänä vuonna monimuotoiset vauvaperheet ja päivän suojelijana toimii piispa Mari Leppänen.

Espoon seurakunnat kohtaavat Vauvan päivänä perheitä kauppakeskus Sellossa ja Isossa Omenassa sekä kappeleilla. Luvassa on niin valokuvausta, aistihuone, muskarihetkiä kuin sosebaari.

Korona-aika on tuonut selkeästi esiin seurakuntien vauvaperhetoiminnan tärkeyden. Seurakuntien vauvakerhot ovat usein niitä ensimmäisiä paikkoja, joissa vanhemmat ja vauvat tapaavat toisiaan, kertoo perhetyöntekijä Paula Bruce-Haatainen Olarin seurakunnasta.

Seurakuntien vauvakerhot ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja

Olarin seurakunta on pyörittänyt Chapplessa, Isossa Omenassa livenä kokoontuvia esikkoryhmiä jo elokuusta asti.

– Perheet ovat kokeneet tosi tärkeänä, että ovet ovat vihdoin auki ja nyt voi tavata muita vanhempia ja myös vauvat näkevät toisiaan. Korona-aika on koettu raskaana kontaktien puutteen vuoksi. 

Espoon seurakunnat järjestivät korona-aikana vauvakerhoja Zoomin kautta, mutta se ei Bruce-Haataisen mukaan vastannut kaikilta osin perheiden tarpeisiin ja osallistuminen saattoi olla hankalaa vauvan kanssa. Syksyllä seurakunnan kerhoissa on päästy purkamaan myös korona-ajan kuormaa: muun muassa yksinäisyyttä ja synnytykseen liittyneitä rajoituksia.

Kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen Espoon seurakunnista näkee vertaistuen seurakuntien vauvatoiminnan ytimenä.

– On tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus kertoa rohkeasti vanhemmuuden herättämistä tunteista, toiveista ja kysymyksistä niin läheisillesi kuin erilaisille ammattilaisille. Mielikuva yksin pärjäämisestä on valitettavan suuri. Monille samassa elämäntilanteessa olevien kanssa käydyt keskustelut avaavat isoja oivalluksia siitä, ettemme ole ainoita, jotka pohtivat vanhemmuutta, vauva-arkea tai parisuhdetta, Hänninen summaa. 

Vauvan päivä 24.9.2021 Espoon seurakunnissa:

Vautsi vauva! pe 24.9. klo 13 Virsun piha, Tapiontori 3. Livemusiikkia, sosebaari ja iloista yhdessäoloa. Mukana bändi ja varhaiskasvatuksen väkeä.

Mallan matkassa -konsertti pe 24.9. klo 10 Suvelan kappeli, Kirstintie 24. Tervetuloa nauttimaan vuorovaikutteisesta musiikkihetkestä yhdessä pikkuisen kanssa! Konsertissa esiintyvät Malla Pelo, Roope Pelo ja Heikki Laaksonen. Myynnissä vauvojen villasukkia (58 €) lähetystyön hyväksi.

Vauvan päivän tapahtuma pe 24.9. klo 1215 Soukan kappeli, Soukankuja 3. Brunssi klo 11 alkaen. Lisäksi muskarihetkiä, neuvolan infoa, kauneudenhoitovinkkejä, leikkinurkkaus, valokuvausta, arpajaiset ja hartaus. Kaikki vauvat saavat lahjaksi villasukat.

Vauvaperheiden kohtaamista ja siipiheijastimia jaossa pe 24.9. klo 10-12 kauppakeskus Sellon ympäristössä Viaporintorilla ja Ratsutorilla.

Chapplen Vauvan päivä la 25.9. klo 10, 11 ja 12 Chapple, kauppakeskus Iso-Omena. Luvassa aistihuone, muskarihetkiä, leikkitila, arpajaiset ja mukavaa seuraa. Ilmoittautumiset: tarja.jokela-liias@evl.fi.

Vauvaryhmät Espoon seurakunnissa: 

  • Espoonlahden seurakunta
    Ma klo 1314.30 Kaskikappeli, Kaskipiha 5.
    Ti klo 1314.30 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8.
    To klo 9.3011 Soukan kappeli, Soukankuja 3.
     
  • Leppävaaran seurakunta
    Ma klo 1315 Lasten kappeli Arkki, Leppävaarankatu 7, 3. krs.
    Ti klo 13–15 Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2.
     
  • Espoon tuomiokirkkoseurakunta
    to klo 13 Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1
    ma klo 13.30 tanssi vauvan kanssa Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3 
    esikoisvauvaryhmä ke klo 10 auklahden kappeli, Kauppamäki 1
    ma klo 13.30 Suvelan kappeli, Kirstintie 24

  • Tapiolan seurakunta
    Avointen aamujen vauvatreffit
    ma klo 9.3012 Virsu, Tapiontori 3.

    Avointen aamujen muskaripäivä ti klo 10 Virsu, Tapiontori 3.
     
  • Olarin seurakunta 
    Ma ja ti klo 
    13–14.30 Chapple, Iso Omena, Suomenlahdentie 1. 

     
  • Musiikkileikkikoulut eli muskarit Espoon seurakunnissa
    Osassa vauvamuskareista saattaa olla vapaita paikkoja syksylle, kysy suoraan seurakunnista.

Tue Sep 14 09:48:00 EEST 2021