Uutislistaukseen

Espoon seurakuntien diakoniatyöntekijöitä mukaan koronarokotusavuksi

Kansallisesta koronastrategiasta vastaava sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kysyi ennen joulua Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta voisivatko kirkon terveydenhuollon ammattikoulutetut diakoniatyöntekijät olla auttamassa omikron-virusmuunnoksen myötä nopeasti heikentyneen koronaepidemiatilanteen helpottamiseksi.  

Kuvassa istuu ihmisiä neuvottelupöydän ympärillä maskit kasvoillaan.

Kuva: Pauliina Alanko.

Espoon seurakunnat vastaavat yhteistyöpyyntöön antamalla kymmenkunta seurakuntien työntekijää auttamaan Espoon kaupungin rokotuspisteille. Työntekijät saivat ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan ja he toimivat rokotuspisteillä 1–3 työpäivänä viikossa seuraavan kuukauden ajan osana omaa työtään.

– Ensimmäiset diakoniatyöntekijät aloittivat sairaanhoitotehtävissä sairaaloissa 1870-luvun Suomessa. Nyt ympyrä tavallaan kiertyy umpeen, kun aika luontevasti palataan hetkeksi ainakin sairaanhoidon tehtäviin näissä rokotustalkoissa, Espoon seurakuntayhtymän diakonian asiantuntija Lilli Snellman sanoo. Kirkossa vietetään juuri diakonian viran 150-vuotisjuhlia.

Rokotusreserviin lähtijöillä on diakonissa-sairaanhoitajan tai sairaanhoitajan tutkinto. Espoon kaupunki järjesti osallistujille lyhyen täydennyskoulutuksen rokotusluvan päivittämiseksi. Myöhemmin kuitenkin sovittiin, että seurakuntien työntekijöiden apu ohjataan rokotuspisteillä ihmisten vastaanottoon ja seurantaan.

–Hienoa, että kirkon työntekijät tulevat mukaan, koska heillä on ammattitaitoa eri-ikäisten ihmisten kohtaamisesta ja myös sairaanhoidosta, vastuuhoitaja Jenny Yilmaz kertoo.

–Tämä joukko on ollut helppo perehdyttää, koska perusasiat ja tiedot ovat hallussa. Upeaa, että on halua ottaa osaa yhteiseen auttamiseen, jatkaa palveluvastaava Tiina Rannanjärvi Espoon kaupungilta.

Kirkko haluaa kantaa yhteiskuntavastuuta ja toimia kumppanina rokotus- ja jäljitystyössä yhdessä muiden toimijoiden kanssa. 

– Espoon seurakuntayhtymässä toivotetaan tervetulleeksi jälleen yksi hyvä yhteistyömuoto Espoon kaupungin kanssa, Espoon seurakuntayhtymän hallintojohtaja Risto Hämäläinen toteaa.

Seurakuntien apu vaihtui rokottamisesta muihin tehtäviin koronatilanteen muuttumisen myötä. Valtioneuvoston 22.12.2021 antama asetus mahdollisti laajasti terveydenhuollon ammattilaisen käytön koronarokotuksissa, ja Espoon kaupunki ja seurakunnat sopivat avusta ja räätälöidystä täydennyskoulutuksesta rokotusresurssin ollessa kriittinen.  Tilanteen parannuttua kaupungilla päädyttiin kuitenkin siihen, että asetuksesta huolimatta täydennyskoulutettuja henkilöitä ei ohjata varsinaiseen rokottamiseen. 

Kirkon palveluksessa on noin 1300 diakoniatyöntekijää, joista arviolta 600 diakonissalla on terveydenhuollon ammattihenkilön pätevyys ja mahdollisuus osallistua rokotusten antamisiin ja koronajäljityksiin, tarvittaessa lääkeluvan päivittämisen kautta.

Uutista päivitetty 26.1.2022: Muuttuneen tilanteen vuoksi seurakuntien työntekijät eivät osallistu rokottamiseen, vaan toimivat muissa tehtävissä rokotuspisteillä.

Fri Jan 21 11:25:00 EET 2022