Virtuaalisella Lastenkirkko.fi–sivustolla alkaa 5.2.2012 toiminnallinen virtuaalijumalanpalvelus ”Verkkovaeltajan taukopaikka.” Jumalanpalvelukset järjestetään kaksi kertaa...
Haetaan Espoon seurakuntayhtymän hautausmaille hautausmaatyöntekijää erilaisten hautausmailla käytettävien pienkoneiden korjaus- ja huoltotehtäviin sekä hautausmaan ja viheralueiden...
Hiljaisuuden retriitissä ollaan hiljaa yksin, yhdessä toisten kanssa, Jumalan edessä. Kuunnellaan ja kuulostellaan, ei suoriteta, ei ryhdytä. Ollaan hyvässä hoidossa. Osanottajat sitoutuvat...
Espoolaisista 68,9 prosenttia kuuluu kirkkoon. Espoon seurakunnissa oli vuoden vaihteessa yhteensä 173 951 jäsentä, mikä on noin 250 henkeä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Espoon...
Leppävaaran seurakunnassa vietetään vuonna 2012 Kasteen vuotta. Teemavuonna iloitaan kasteesta ja syvennetään ymmärrystä siitä. Kasteen vuosi on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille. ...
Espoon seurakuntayhtymä julistaa haettaviksi viimeistään 19.1.2012 Avustuksia hengellisen musiikkityön tukemiseen Yhteinen kirkkoneuvosto on 12.12.2011 hyväksynyt hengellisen musiikkityön...
Opiskelijoille suunnattu Pyhä kuuluu kaikille -taidekilpailu alkaa marraskuun 1. päivänä. Kilpailun tavoitteena on antaa nuorten aikuisten ikäryhmälle konkreettinen mahdollisuus pohtia taiteen...
Espoon seurakuntayhtymän viestintäpäälliköksi on valittu teol. maist. Urpu Sarlin , 41. Sarlin työskentelee tällä hetkellä tiedottajana Espoon seurakuntayhtymän viestintäpalveluissa. Aiemmin hän on...
Espoon seurakunnat osallistuvat viidettä kertaa valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon. Sitä vietetään 10.-16.10.2011. Silloin Tapiolan kirkolla on esillä aiheeseen liittyvä...
Mikkelinpäivänä 2.10. kello 18 alkavat lastenkirkko.fi -palvelun pyhäkoulumajassa viikoittaiset iltarukoushetket. Niillä halutaan elvyttää iltarukousperinnettä. - Rukous luo lapselle turvaa....
Suvelaan rakennetaan Espoon seurakuntien ja Espoon kaupungin yhteistyönä uusi kappeli. Hankkeen toteutuksesta vastaa Espoon seurakuntayhtymä ja kaupunki vuokraa rakennuksesta tilat...
Espoon seurakuntayhtymä ja kaupunki suunnittelevat Suvelaan yhteistä monitoimitilaa. Hankkeen kustannusarvio on noin 10,5 miljoonaa euroa. Kirstinsyrjä 2:een kaavailtuun uudisrakennukseen tulee...
Vuoden ensimmäisen puolen aikana kirkosta eroaminen vähentyi ja kirkkoon liittyminen lisääntyi Espoossa edelliseen vuoteen verrattuna. Toukokuussa kirkkoon liittyi enemmän ihmisiä kuin siitä erosi....
Espoon hiippakunnan tuomiokapituli ei kumonnut Espoonlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston enemmistön päätöstä olla antamatta Suomen luterilaiselle evankeliumiyhdistykselle eli SLEYlle messutiloja...
Espoon seurakuntiin perustetaan palvelukeskus, johon tulee keskusrekisteri ja palvelutoimisto. Palvelukeskuksessa siirretään kirkonkirjojen pito ja arkistointi, häiden, kasteiden ja hautausten sekä...
Espoon seurakuntayhtymä jakaa tänä vuonna kansainväliseen työhön 1.881.900 euroa. Määrä on 4,1 prosenttia arvioidusta verotulosta. Rahasta osa menee Kirkon Ulkomaanavulle ja osa kirkon...
Espoon kirkkovaltuusto päätti äänestyksen jälkeen olla myöntämättä kansainvälisen työn määrärahaa SLEY:lle sekä sen ruotsinkieliselle sisarjärjestölle SLEF:lle. Perusteena oli se, etteivät järjestöt...