NYT

Espoonlahden seurakunnassa on tällä hetkellä 29 365  jäsentä. Espoonlahden alueeseen kuuluvat Iivisniemi, Kaitaa, Kivenlahti, Latokaski, Laurinlahti, Nöykkiö, Saunalahti, Soukka, Suvisaaristo ja Tillinmäki. Muutaman vuoden päästä ollaan "metropoli". Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuudelle rakentuu seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.

Meri rajaa Espoonlahtea kahdella suunnasta, lännessä Espoonlahti ja etelässä Suomenlahti. Maa-alue on vanhaa maankohoamisaluetta, joka on kohonnut merestä viimeisen jääkauden jälkeisinä vuosituhansina. Vanhimmat merkit ihmisen toiminnasta ovat pronssikaudella (1500–500 eaa.), jolloin alue oli saaristoa. Näin varhaisia asuinpaikkoja ei täältä tunneta, mutta aikakauden hautoja, kiviröykkiöitä, tiedetään Espoonlahdessa useita. Niistä neljä sijaitsee Laurinlahden asuntoalueella.

Nykyiset asukaskeskukset ja lähiöt ovat syntyneet 1970-luvulla vanhojen, pääasiassa 1800-luvun, kalastajakylien päälle. Näiden kylien nimet ovat käytössä nykyisillä asutuskeskuksilla, joista vanhin on Soukkaovat syntyneet 1970-luvulla vanhojen, pääasiassa 1800-luvun, kalastajakylien päälle. Näiden kylien nimet ovat käytössä nykyisillä asutuskeskuksilla, joista vanhin on Soukka

Espoonlahden kirkko on sopivasti asutuksen keskellä ja suuren rakennustyömaan vieressä. Kirkon viereen valmistui kauppakeskus Lippulaiva vuonna 2022 ja myöhemmin Espoonlahden metroasemaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Kirkkoa peruskorjattiin keväästä 2016 kesään 2017.

EILEN

Espoonlahden seurakunnan historia alkaa vuodesta 1975, jolloin Etelä-Espoon seurakunta jaettiin Kivenlahden ja Olarin seurakunniksi. Nimi muuttui Kivenlahden seurakunnasta Espoonlahden seurakunnaksi 1.1.1979.

Koska kirkkoa ei vielä tuossa vaiheessa ollut oli ensimmäisenä kirkkotilana seurakuntatila Ykki Soukassa. Seuraava "kirkko" oli Soukan kappeli, joka vihittiin käyttöön lokakuussa 1978. Kirkon harjannostajaisia vietettiin helmikuussa 1980 ja piispa Aimo T. Nikolainen vihki Espoonlahden kirkon käyttöön adventtisunnuntaina 30.11.1980. Kirkkoa laajennettin vuonna 1997, silloin rakennettiin toinen kerros, ns. toimistosiipi. Urkuja saatiin odottaa joitakin vuosia ja Veikko Virtasen valmistamat urut vihittiin käyttöön 1983.

Espoonlahden kirkon peruskiveä muurataan vuonna 1979. Mukana piispa Aimo T. Nikolainen ja alueemme lapsia.
Espoonlahden kirkon peruskiveä muurataan vuonna 1979. Mukana piispa Aimo T. Nikolainen ja alueemme lapsia.