Jumalanpalveluselämä Espoonlahdessa

Espoonlahden seurakunnassa järjestetään messuja – eli ehtoollisjumalanpalveluksia – Espoonlahden kirkossa sekä Soukan kappelissa. Messuja järjestetään moneen makuun ja erilaisille ihmisille.

Jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Juhlavimmillaan sen pääset kokemaan tulemalla perinteiseen sunnuntaiaamun messuun. Liturgian rikkautta ja syvyyttä voi löytää perinteisistä messuista.

Klassisissa messuissa kuoro ja solistit laulavat yleensä barokkiorkesterin säestyksellä J.S. Bachin kantaatin tai muita klassisen musiikin merkkiteoksia.
Modernin messun aika on silloin, kun virsien rinnalla haluaa laulaa muitakin lauluja. Tuomasmessuissa, Pop-messussa ja Kohtaamispaikka-messuissa saa ottaa rennosti!

Kun Espoonlahden kirkko vihittiin käyttöön, kirkkoherra Jussi Talasniemi luonnehti: Tämä on Jumalan lasten leikkihuone, jossa Jumalan lapset leikkivät läsnä olevan Isän jalkojen juuressa. Tämä mielessä Espoonlahdessa järjestetään perhemessuja kirkossa ja Soukan kappelissa maailman tärkeimmille ihmisille: lapsille ja heidän perheilleen. Kaikenlaisissa perhemessuissa saa sekä leikkiä ja juosta käytävillä että myös laulaa ja kohdata Taivaan Isän.

Messu on paikka rauhoittua ja tulla Jumalan eteen. Siellä tarjotaan sydämelle rauhaa ja kirkkokahveilla pullaa. Tervetuloa mukaan!

Espoonlahden seurakunnan messut

Messu - tuttu ja turvallinen ehtoollisjumalanpalvelus pyhäpäivisin klo 11. Virren veisuuta, Jumalan sanaa, rukousta ja Herran pyhä ehtoollinen.
Sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 11 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8
Sunnuntaisin klo 17 Soukan kappeli, Soukankuja 3

Nuorten messu – keidas hektisen arkiviikon jälkeen. Aika pysähtyä, hiljentyä ja nauttia Jumalan hyvästä hoidosta ystävien kesken.

Leipämessu – koe pyhä hetki arjen keskellä. Messun jälkeen keittolounas.

Pop-messu - letkeä iltamessu ei-niin-perinteisin virsisovituksin ja -soittimin. Iltakaakaot tiedossa messun jälkeen!

Viikkomessu - lyhyt levähdyshetki arjen keskellä. Sanaa ja sakramenttia tarjolla. Poikkea vaikka kävelyllä tai kauppareissulla.

Kohtaamispaikka-messu - yhteisöllinen jumalanpalvelus, jossa liturgia on rennompi ja musiikki moderniin tapaan sovitettua, bändivetoista ja ylistyshenkistä. Lapsille on saarnan aikana pyhäkoulu.

Tuomasmessu - avaran hengellisyyden luterilainen messu, jossa yhdistyvät arkiseen elämään liittyvät kysymykset ja rukoukset, vanhan kirkon traditio sekä mukaansatempaavat tuomaslaulut ja virret. Messussa vapaaehtoisilla maallikoilla on tärkeä rooli.

Vauvakirkko – tuttikansan oma kirkkohetki, jossa voi nukkua, kuolata tai helistellä musiikin tahdissa.

Klassinen messu - J. S .Bachin säveltämä kantaatti kuorolle, orkesterille ja solisteille. Kantaatin tekstit liittyvät pyhän aiheeseen.

Muskarimessu - lyhyt, musiikkipainotteinen ja toiminnallinen kirkkohetki.