Valoisat kasvot

Kirkkoherran tervehdys, joulukuu 2022

Hanget hiljentävät äänimaiseman, ja peittävät pehmeyteensä sen, minkä syksy on taittanut. Tuiskussa valoa on niukalti – päiväkin on melkein yö. Ja toisaalta sydänyölläkin lumi hohtaa hentoa kirkautta kuin toivon lupauksena.

Toivoa tarvitaan. Pian loppuun käyvä vuosi on pitänyt sisällään pimeyttä. Sodan syttyminen Euroopassa tuli valtaosalle meistä suurena järkytyksenä. Kriisit lyövät laineitaan kauas. Niukkuus, epävarmuus, jopa kylmä ja nälkä pyrkivät sinnekin, missä ei eletä akuutin vaaran varjossa. Jesajan kirjassa puhutaan kansasta, joka vaeltaa pimeässä. Kuulummeko me tuohon kansaan?

Kirjoittaessani tätä Suomessa on juuri vietetty itsenäisyyspäivää. Moni sanoi, että se tuntui syvemmin kuin vuosiin. Uuno Kailaan Suomalainen rukouksen avaus pyyntö ”siunaa ja varjele meitä” tuntuu ajankohtaiselta ja koskettavalta. Kailas tunsi elämän tumman sävyt. Kun eräs ystävä oli tuoreeltaan runoilijalle ennakoinut, että tätä tekstiä vielä joskus lauletaan kirkoissa, Kailaan silmiin olivat nousseet kyyneleet. Runoilija ei ollut enää itse kuulemassa, miten Suomalainen rukous sai komean sävelen Taneli Kuusiston kynästä juuri talvisodan kynnyksellä. Vaaran alla runo sytytti säveltäjässä inspiraatiota, joka kuuluu yhä. Varjelusta tarvittiin silloin ja sitä tarvitaan yhä.

Minulta kesti kauan huomata, että Suomalainen rukous rakentuu Herran siunauksen ympärille. Siinä puhutaan Jumalan kasvojen kirkkaudesta, ja toivotaan, että nämä kasvot kääntyisivät meidän puoleemme.

Ensimmäisen joulun ihme kätkeytyi yön pimeyteen, raskaan arjen keskelle. Siellä vastasyntynyt etsii ihmistä, Mariaa, Josefia, sinua ja minua. Jumala kääntää kasvonsa meidän puoleemme, Korkeimman käsi on hentoisen lapsen vahva puristus oman sormeni ympärillä. Hän pitää lujasti kiinni. Vastasyntynyt herättää tarpeen hoivata, auttaa ja rakastaa – halun olla parempi ihminen niin syvällä tavalla, että se pelottaa. Osaanko minä?

Jouluna Jumala antautuu ihmiskäsiin. Niin hän tekee yhä uudelleen. Joulunlapsi kulkee jokaisessa lähimmäisessämme. Aina, kun me sen ymmärrämme, on jouluyön lupaus ”Jumalalle kunnia korkeuksissa, maan päällä rauhaihmisillä, joita hän rakastaa” hieman lähempänä.

Lumihiutaleet leijailevat yhä korkeudesta kohti maata yön pimeyden murtaen. Ne kantavat lupausta. Kansa, joka pimeässä vaeltaa, kohtaa suuren valon. Jumala kasvot kääntyvät puolemme. Lapsen kasvojen kirkkaus kysyy, kenelle sinä voisit tulla valoksi.

Antti Malinen

Olarin seurakunnan kirkkoherra Antti Malinen.