Tavataan turvallisesti!
THL:n 24.9.2020 antaman ohjeen mukaan suosittelemme, että tilaisuuksissamme käytetään kasvomaskeja. Otathan oman maskin mukaan.

​​​​​​​Tilakohtaisilla enimmäiskävijämäärillä haluamme turvata riittävät turvavälit. Lisäksi on tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Ethän tule paikalle sairaana. - Näin suojaamme yhdessä toisiamme ja etenkin riskiryhmiin kuuluvia.

 

Espoonlahden seurakunnan musiikkielämä

Musiikilla on tärkeä osa seurakunnan toiminnassa. Virret ja laulut sekä urku- ja muu soitinmusiikki tuovat lohtua ja iloa moniin elämän tilanteisiin.
 
Musiikilla on keskeinen tehtävä seurakunnan jumalanpalveluselämässä. Messumusiikki Espoonlahden seurakunnassa on tyylillisesti monipuolista ja ilmentää kulloinkin elettävää kirkkovuoden aikaa.
 
Kuorot tarjoavat mahdollisuuden laulaa ja kehittyä yhdessä muiden kanssa. Kuorot rikastuttavat seurakuntamme jumalanpalvelus- ja konserttielämää. Uudet laulajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Lisätietoja kuorot-sivulta ja seurakunnan kanttoreilta.
 
Pikkulintuja ja nuotteja sähkölangoilla.