Muistelua Tapiolan kirkosta

1960-luvun lopulla koulujen lukuvuodet lopetettiin jumalanpalveluksella, joihin osallistuminen oli pakollista. Koko koulu rahdattiin Tapiolan kirkkoon tunniksi katsomaan pappien kääntyilyä alttarilla, nousemaan ylös ja istumaan alas ja kuulemaan käsittämätöntä liturgiaa. Opettajat kuljeskelivat käytävillä komentamassa oppilaita olemaan hiljaa. Ne olivat varmasti pienen koululaisen elämän pitkäveteisimpiä tunteja.

Oppikoulun jumalanpalveluksiin tehtiin pieniä kuvaelmia muisteluissa jo mainitun Tapiolan Nuorisoteatterin johtajan Aili Montonen-Rinteen ohjauksessa, hän kun opetti myös Espoon oppikouluissa suullista esitystaitoa. Vasta tällöin jomalanpalveluksen kulku alkoi kiinnostaa - ainakin sen verran, että tiesi oman vuoronsa paikan. Kun uskonnonopettaja Elina Lehtonen, kirkkoherran puoliso, opetti Tapiolan kirkon syntyhistorian, sen arkkitehtuurin ja symboliikan, alkoi asia vähitellen avautua. Ylös piti nousta silloin, kun penkillä urkujen lähellä istuva pappikin nousi ylös.

1975 tuli tutuksi rippikoulusali kirkon kellarissa, sakasti, jossa konfirmaatioon puettiin päälle albat ja ns. virastokäytävä, jossa sijaitsivat naulakot ja wc:t.

1973 oli toiseksi varhaisnuorisotyön ohjaajaksi joviaalin Veikko Koskisen rinnalle tullut iloinen ja aina valoisa likka Pohjanmaalta, Sirpa Kujanpää. 1976 liityin poikakerhojen johtajien joukkoon ja Sirpa jaksoi ideoida kerhonjohtajille aina uutta, kehittää työmuotoa sekä huolehtia kerhonjohtajien uskonnollisesta kasvatuksesta. Säännölliset kerhonjohtajakokoukset pidettiin yhdessä kirkon kellarin kerhohuoneista. 
Espoon ensimmäisen koululaisten iltapäiväkerhon lisäksi Sirpa ideoi, suunnitteli ja laittoi kerhonjohtajat toteuttamaan lastenjuhlia, Iloisia Iltapäiviä Isoille Lapsille (12-14v). Niissä kerhonjohtajat pitivät erilaisia toimintapisteitä eri puolilla kirkkoa: lauluhetki, satuhetki, lyhyt elokuva, lähetystyön rasti, askartelurasti jne. Sadat "isot lapset" kiersivät kirkkoon rakennettuja toimintapisteitä pienissä ryhmissä tarkan aikatulun mukaan. Alussa ja lopussa oli yhteistä ohjelmaa kirkkosalissa.

Seurakunnan nuorisotyölle 1970-luvun lopulla Tapiolan kirkossa oli leimallista nuorten oman toiminnan mahdollistaminen, lempeä ohjaaminen, yhdessä oppiminen ja kehittyminen. Sirpa jakoi väsymättä iloa, valoa ja Taivaan Isän rakkautta pienille kerholaisille, kerhonjohtajille, rippikoululaisille, rippileirien isoisille ja varmasti myös työtovereilleen viranhaltijoille. Samanlainen turvallinen ja kannustava henki näytti olevan myös kirkolla toimineessa nuorten D-ryhmässä. 
Lukiovuosina tuli vietettyä paljon aikaa kirkon nuorisotoimistossa ja eri toimitiloissa ja aina oli tervetullut, hyväksytty ja sai kannustusta. Vahtimestaripariskunnat Korpelat ja Wikströmit, nuorisopastorit ja lehtorit, diakonit ja työmuotosihteerit tulivat ihan kavereiksi.

Kun oli aika jättää Tapiolan seurakunta ja lähteä etsimään paikkaansa maailmalta, sai ihan yllättyä maailman ynseydestä ja seurakuntien sulkeutuneisuudesta. Tapiolan kirkolla 1970-luvun lopussa olleen vastaanottavaisuuden, hyväksynnän, lämmön, kannustamisen ja kehittymisen kaltaista ilmapiiriä en mistään muualta ole löytänyt.

Johan Olander