Toivomme ja turvamme on Jumalassa

Rukoussunnuntain eli edellisen viikon
sunnuntain 1. vsk:n tekstinä oli
Jer.29:11-14: ” Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia, minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen. ”

 

Elämää voi ajatella eri tavoin. Ihminen pakenee usein elämässään milloin mihinkin asiaan ja toisaalta voi ajatella, että nuo pakenemiset ovat osittain tärkeitäkin, sillä ne voivat tavallaan tukea osaltaan sisäisiä puolustusmekanismejamme. Tietenkin silloin toivoisi, että nuo asiat, mihin osittain pakenee, voisivat olla hyviä.

Eräs teologi kirjoitti, että ” elämä ei ole paon harharetki, vaan kotimatka.” Elämä voi olla kotimatka itsen, toisten ja Jumalan yhteyteen ja syvempään tuntemiseen. Toivottavasti elämä kuljettaisi meitä niin, että voisimme ainakin aika ajoin kokea näin ja elää tässä turvallisessa tietoisuudessa ja luottamuksessa. Mutta ainahan se ei mene näin.

Omasta rippikoulustani sain muistolauseeksi juuri alussa olleen Raamatunkohdan alkuosan ja se on ollut minulle tärkeä elämässäni. On Yksi, joka haluaa vilpittömästi ihmiselle hyvää ja on jokaisen ihmisen puolella. Ja jolla on kaiken hallintavalta, viimeinen sana kaikkeen. Siksi meillä kaikilla on toivo. Kunpa aina osaisimme ja muistaisimme pitää Jumalaa kaiken mittapuuna ja vain Hänen ajatuksillaan olisi merkitystä. Ihmiselämään sisältyy paljon pettymyksiä. Pettyneinä yhä uudestaan moniin asioihin ja ihmisiin täällä saamme suunnata katseemme ja toivomme Jumalaan, Herraamme. Hän yksin on Pyhä, Totuus, Oikeus ja Vapauttaja. Häneen meidän tulee katsoa, ei ihmisiin.

Pettymykset ja vaikeat asiat saavat meidät kääntymään Jumalan puoleen rukoillen ja huutamaan Häntä avuksi. Hyvinä päivinä Jumala on usein vaikeampi pitää mielessä. Rukous on matkaa sisään ja ulospäin. Rukouksessa saamme ammentaa virvoittavaa vettä Jumalan rakkauden lähteestä. Rukouksessa käännymme Hänen puoleensa, joka on luvannut kuulla meitä ja tarpeitamme ja antaa meille apumme. Emme huuda tyhjään, vaikka siltä joskus voisi tuntua. Jumala yksin voi antaa meille toivon, vaikka ihmiset sen ylläpitämiseen tai rakentamiseen toisilleen voisivat paljonkin antaa ja auttaa. Jotain kaunista ja hyvää on meissä kaikissa ja voimme parhaimmillamme tehdä paljonkin hyvää (jota ei voi vertailla keskenään).

Tänä pandemia-aikanakin olemme useat saaneet kokea ehkä jotain yllättävää hyvää toisten ihmisten taholta. Meidän kaikkien näkökulmamme on kuitenkin rajallinen ja olemme kaikki syntisiä, vajavaisia ihmisiä ja pahuus myös asuu meissä kaikissa. Kurssikaverini kirkon kurssilta totesi hyvin, että” vajavuus on läsnä kaikkialla, koska ihmiset ovat vajavaisia.” Me kaikki olemme ihmisriepuja. Rikki jokainen jostain, usein useammastakin kohtaa ja kokonaan eheiksi emme tule. Näkökulmamme asioihin tulee myös tuon vajavaisuuden ja rikkinäisyyden takaa. Sanotaan, että oman rikkinäisyyden ja vajavaisuuden äärellä voimme olla yhtä, mutta mitenhän on. Silloin ei ehkä kilpailu ja kateus astu esiin samalla tavoin, mutta entä muut ikävät piirteet, pahuuden muodot? Ehyt ja täydellinen on vain Jumala. Vain Jumalan rakkaus on täydellistä rakkautta. Hänen ajatuksensa meitä kohtaan ovat rauhan ajatuksia ja sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat. Hän ohjaa meitä iankaikkista parastamme ajatellen. Etsimällä kaikessa Hänen tahtoaan rukoillen, pyrkimällä elämään Hänen käskyjensä mukaisesti ja turvaamalla Jeesukseen olemme kaikki tuolla rauhan tiellä, matkalla kohti mahdollisimman hyvää tätä päivää ja huomista.

Sananlaskuissa todetaan, että vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään saakka. Vaikka ulkonaista menestystä ei seuraisikaan ja olisikaan, voisiko rauha Jumalan kanssa ja Jumalan huolenpito sekä Jumalan jo itsessään meille antama elämä olla jo riittävä ilon ja tyytyväisyyden lähde. Kunpa joskus olisi niin eheä, että näin voisi kokea.” Mitä silloin multa puuttuis, kun Herra huolen kantaa. Turhaan sielu Häneen suuttuu, Hän taivaan leipää antaa. Elävää vettä juottaa, se virvoituksen tuottaa. Hän antaa Pyhän Hengen.”(virrestä 374). Siunatkoon ja varjelkoon Jumala jokaisen olarilaisen kesää ja kaikkea elämää! 

Maritta Hartikainen