Tapiolan kirkko – hämärä ja turvallinen rukouspaikka


Seisahdan kirkon takaosaan muistokynttelikön luo. Otan kaksi kynttilää. Muistettavia on paljon vuosikymmenten ajalta. Asettelen ne tiukasti kynttilän jalkaan. Se on samanlainen kuin lapsuuden joulukuusessa, metallia, jota voi taivuttaa kiinni ja auki. Kaivan takin taskuja. Harmi, taas unohtui ottaa kolikoita mukaan. Ensi kerralla maksan lainani.

Jään seisomaan ja annan mielen vaeltaa rakkaisiin vainajiin.
 
Istun viimeiselle penkkiriville, niin että näen kynttelikön.

Kirkko on tyhjä. Kello on puoli kolme. Minulla on puoli tuntia aikaa viipyä hiljaa rukouksessa tai muuten vain. Annan katseen vaeltaa harmaissa korkeissa betoniseinissä. Vaalean harmaat laatat ovat kuin hienon samettia. Valoa tulee kirkon takaosasta ylhäältä katon rajasta. On Tunnen olevani turvassa suruni kanssa. Olen kuin suuressa luolassa paksujen seinien ympäröimänä. hämärää.

Jotkut sanovat, että kirkko on ruma. Adjektiivit kaunis ja ruma eivät kuvaa minulle kirkkoa. Kirkko on pyhä rukouksen paikka. Tulen tänne lähes joka arkipäivä samoihin aikoihin. Olen eläkkeellä, joten minulla on aikaa. Olen kävellyt pienen lenkin Otsonlahden rannoilla tai Silkkiniityllä ja kotimatkalla poikkean kirkkoon. 

Olen uusi tulokas Tapiolassa. Viisi vuotta sitten muutin tänne. Huoneeni ikkunasta pilkottavat kirkon seinät puiden keskellä. 

Adventin ja joulun aika on tuimassa ja lähes karussa kirkossa minulle hellyttävä aika. Vasemmalle käytävälle ilmestyvät kankaasta muotoillut paimenet, enkelit ja lampaat. Enkelien ilme on hellyttävän viaton. Paimenet ovat ihmeissään, ja lampaat, oi miten pöhkö ja autuas ilme. Kukaan ei ihan ymmärrä, mitä on tapahtunut.  Uskallan sanoa, että rakastan näitä hahmoja. Ne ovat kuin muisto suomalaisesta maalaiskylästä. Värit ovat laimeat, ruskehtavat. Syntymätallin värit! Ihanaa, että niitä ei kehitetä ja uudisteta.

Sunnuntain messussa kirkko on lähes täynnä. Kun messun toimittajat tulevat kulkueessa kohti alttaria, niin  syntyy kuin tuulahdus juhlaa joka sunnuntai. Kaikesta huomaa, että messu on suunniteltu viimeisen päälle musiikkia myöten. Toimijoita on runsaasti. Silti ilmapiiri ei ole jäykkä vaan iloisen juhlava. Hymyt ovat aitoja, stoolan helmat viipottavat joskus epäjärjestyksessä eikä se haittaa. 

Ensimmäinen kosketukseni Tapiolan kirkkoon on vahva. Näyttelijä Ylva Ekblad esittää ruotsalaisen kirjailijan Margareta Skanzen kirjoittaman monologin Maria Magdalenasta kevättalvella 2006. Kirkko on täynnä. Monologi on herättänyt ristiriitoja Marian seksuaalissävytteisten tunteiden vuoksi Jeesusta kohtaan Porvoon hiippakunnassa. En muista edes kunnolla huomanneeni kyseistä kohtaa monologissa. Minultakin kysyttiin mielipidettä. 

Kirkko meni kiinni koronan takia huhtikuussa 2020. Sitten alkoi remontti. Katselin haikeana jylhänä kohoavia betoniseiniä ja suljettua ovea. Oli kuljettava ohi.
 
Helmikuussa 2022 ovi on auki sunnuntaisin. On opeteltava uudelleen askeleet turvapaikkaan, kalliolinnaan, Jumalan asuinsijaan. 


Aino-Kaarina Mäkisalo