"Kunhan koronasta päästään..."

 

Tämä on ollut monen ihmisen huokaus tänä keväänä. Rokotusten alkaminen on tuonut uutta toivoa: ehkä kesä on jo rajoituksista vapaa ja elämä alkaa palata vähitellen uuteen normaaliin. Hallituskaan ei kaatunut budjettikehysriiheen. Toivoa siis on.

Tässä on kuitenkin yksi juttu. Nimittäin se, että elämä alkaisi vasta sitten "kunhan..". Eikö elämä ole juuri nyt? Se aiempaa tiukempiin muotteihin ja rajoituksiin puristettu, mutta silti oma elämä? Ainutkertainen, jota ei voi ottaa uusiksi niin kuin näytelmän tai elokuvan tai orkesterin harjoitusta.

Korona ei ole harjoitus. Se on sukupolvikokemus, joka jättää pysyvän jäljen meihin. Se kertoo elämämme hauraudesta. Ihmisen elämällä on rajat, joita emme haluaisi tunnustaa ja joita kartamme. Korona tai muu elämän koettelemus piirtää nämä rajat elämäämme.

Elämä ei ala vasta sitten "kunhan..". Elämä on nyt. Sekin, joka on hauras ja jossa piirtyvät ihmisen rajat selvinä ja jossa näkyy jopa kuoleman varjo. "Memento mori" (muista kuolevaisuutesi), kuiskivat Rooman valtakunnan ojat sotapäällikkönsä korvaan uljaiden hevosten vetäessä sotavaunuja voittosaatossa.

Muista myös, että elät. Vain kerran, mutta ainutkertaisesti. Muista myös, että elämäsi on lahja. Jumalalta saatu. Hän tuli ihmiseksi, kaltaiseksemme, ja sanoi: "Minä olen Elämä". Vapahtajan Jeesuksen yhteydessä elämä ei ala "kunhan..". Se on jo nyt. Ja kerran tämän elämän päättyessä alkaa uusi elämä, joka ei pääty.

Siksi me uskomme, toivomme ja rakastamme. Kerran usko ja toivo lakkaavat, kun usko muuttuu näkemiseksi ja toivomme saa täyttymyksensä. Silloinkin rakkaus jää. Koska Jeesus.

Tervetuloa seurakuntaamme uskomaan, toivomaan ja rakastamaan!

Jouni Turtiainen, kirkkoherra

 

 

 

 

Isä ja kaksi tytärtä köllivät niityllä ja puhaltavat saippuakuplia.

Ota yhteyttä

kirkkoherra
Espoonlahden seurakunta
Kipparinkatu 8
02320 Espoo

Vastuualue: Ystävyysseurakuntatyö