Kansainvälinen vastuu

Vapaaehtoisista koostuvan ryhmän kokouksiin ja tapahtumiin ovat kaikki tervetulleita.
Kokoonnumme 7–10 kertaa vuodessa ideoimaan ja päättämään toiminnastamme.

Ryhmän tavoitteena on hädänalaisten auttaminen ja tukeminen lähellä ja kaukana. Toiminnan johtoajatuksena ovat oikeudenmukaisuus, rauha ja ympäristö. Pyrimme laajaan yhteistyöhön eri järjestöjen ja yhteisöjen kanssa.

Osallistumme erilaisiin projekteihin ja hankkeisiin, joiden arvomaailma on sopusoinnussa ryhmän tavoitteiden kanssa. Näitä ovat mm. ympäristöön liittyvät asiat (ekopaasto) ja uskontojen välinen kohtaaminen ja dialogi.

FacebookTapiolan seurakunnan kansainvälisen vastuun ryhmäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Paastohaaste 2022

Tapiolan seurakunnan kansainvälinen vastuu ja Ilmastoryhmä

Käykäämme nyt Jerusalemiin 
ja yhdessä paastotkaamme (VK 54). 

Nyt on erityisesti tarve säästää energiaa.

Kulkekaamme jalan pääsiäistä kohti Vapahtajamme ristintietä
muistaen. 

Matka Nasaretista Jerusalemiin on noin 120 km ja vei
runsaat 3 vuorokautta. Haastamme kaikkia kävelemään 
tämän matkan pääsiäiseen mennessä, esim. 4 km päivässä.

Matkalla voin tarkkailla kevään merkkejä ja kohdata
toisia matkaajia.

Kun kävelen 120 km autolla ajamisen sijaan, säästän lähes
10 litraa polttoainetta. Voin jatkaa paastomatkani – 
Jos korvaan autoiluni kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä kuukausittain,
niin polttoainetta säästyy vuodessa noin 100 litraa ja hiilidioksidipäästöjä noin 250 kg.
 

Jerusalem.
Matka Nasaretista Jerusalemiin on noin 120 km ja vei runsaat 3 vuorokautta.

Yhteydet Al Amana keskukseen (AAC) Omanissa

Al Amana keskus. [Kuvassa rakennus ja piha, jolla kaksi autoa ja neljä ihmistä.]

Al Amana -uskontodialogikeskus on kristittyjen, muslimien ja muiden uskontokuntien välistä  yhteisymmärrystä edistävä kohtaamispaikka Omanin sulttaanikunnassa Arabian niemimaalla. Nimi ”Al Amana” merkitsee uskoa ja luottamusta. Keskuksen juuret ovat Amerikan reformoidun kirkon lähetystyössä, joka käynnistettiin Omanissa jo 1890-luvulla. Al Amanan missio on rauhan, sovinnon ja toinen toistaan ymmärtävän ilmapiirin luominen eri uskontokuntien välille. Keskuksen strategiasta, toiminnan suunnittelusta ja kumppanuuksista vastaa pastori Aaro Rytkönen, joka on Tapiolan seurakunnan jäsen. Yksi kumppaneista on Suomen Lähetysseura.
 
Al Amanan työstä ja henkilökunnasta löytyy tietoa keskuksen sivuilta tästä linkistä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
 

  • Aaro Rytkönen perheineen siunattiin tähän tehtävään Tapiolan seurakunnan messussa 22.1.2017
  • Kirkkokahveilla 6.8.2017 olimme skype -yhteydessä Omaniin.
  • Viisi ryhmäläistämme osallistui 19.-26.11.2018 uskontodialogimatkaan Al Amana keskukseen.
  • Vuoden 2019 aikana matkalaiset kertoivat eri tilaisuuksissa monin tavoin Al Amanan toiminnasta.
  • Sunnuntaina 22.3.2020 vietimme virtuaalisia kirkkokahveja Al Amana keskuksessa Rytkösen perheen kanssa.
  • Paastonaikana 2021 liityimme AAC:n meditaatioketjuun Aarne Laasosen paastomeditaatiolla.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
     

Omanin matkalaiset 22.11.2018 esi-islamilaisen ajan muurilla. 

Toivon puutarha -keräys 2019

Ryhmämme haluaa olla rohkaisemassa alueellamme asuvia ihmisiä toivon tekoihin ilmastonmuutoksen uhan alla. Olemme perustaneet Toivon puutarha -keräyksen Suomen Lähetysseuran Toivoa ilmassa -tasauskeräyksen yhteyteen. Toivon puutarha Tansaniaan kuivuudesta kärsivälle Kishapuhun alueelle torjuu ilmastonmuutosta myös  globaalisti.

Keräys on päättynyt. Saavutimme 10 000 euron tavoitteen.