Palveluoperaatio Saapas
Palveluoperaatio Saapas on ev.lut. kirkon yksi nuoriso- ja erityisnuorisotyön muoto. Tavoitteena on tarjota nuorisotyön palveluita myös niille nuorille, jotka viettävät aikaansa jossakin muualla kuin järjestetyn nuorisotoiminnan piirissä. Saapas toimii keskustelukumppanina, avun antajana ja opastajana siellä, missä nuoret aikaansa viettävät.
Palveluoperaatio Saappaan toiminta muodostuu Espoossa säännöllisestä perjantaipäivystyksestä, festivaalitoiminnasta, KouluSaappaasta sekä NettiSaapas toiminnasta.
Avun tarpeessa oleva itse määrittelee avun tarpeensa sekä halukkuutensa vastaan ottaa apua. Palveluoperaatio Saappaan palveluita ovat aikuisen läsnäolo, keskusteluavun tarjoaminen, kannustaminen vastuun kantamiseen omasta itsestä ja kaverista.
Saapas-ryhmä
Saapas-ryhmän vapaaehtoiset ovat turvalliseksi tunnistettavia, luotettavia aikuisia, jotka ovat saaneet tehtävään koulutuksen.
Saapas menee sinne, missä nuoret jo ovat. Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria heidän omilla ehdoillaan kaduilla, festareilla, kouluissa ja sosiaalisessa mediassa.
Vapaaehtoisia tukevat Saapas-ryhmien vastaavat ohjaajat, jotka ovat seurakuntien työntekijöitä. Valtakunnallista toimintaa koordinoi Lasten ja nuorten keskus.
Saapas-ryhmän toiminta perustuu
- vapaaehtoisuuteen
- luottamukseen
- avoimuuteen
- jokamiehen oikeuksiin ja kansalaisvelvollisuuksiin
Saapas-ryhmässä voi toimia vapaaehtoinen, tehtäviinsä koulutettu täysi-ikäinen henkilö. Uusia vapaaehtoisia koulutetaan mukaan saappaaseen! Tiedustelut: aura.karjalainen(a)evl.fi tai 040 7241120
Seuraa meitä instassa @espoonsaapas
Lisätietoja:
Espoon Saapas vastaa päivystäessään numerosta 09 8050 5050.
Numero palvelee sekä nuoria että aikuisia.
Espoon Saappaasta voi kysellä lisätietoja: Aura Karjalainen 040 720 1120 tai aura.karjalainen(a)evl.fi
Ota yhteyttä
Vastuualue: Espoon Saapas, autisminkirjon nuoret, sateenkaareva nuorisotyö, sateenkaariyhteyshenkilö