Tapiolan kirkon näyttelyseinä
Vuoden 2026 menneet näyttelyt
Päivi Korvenrannan näyttely
Su 18.5. – su 31.5.2026.
Matkani piirtäjästä tussisivellinmaalausten kautta maalariksi on ollut täynnä mutkia ja löytöretkiä. Taidemaalari on iso sana, mutta tässä kohtaa kesällä eläköityvänä se kuvaa parhaiten suhdettani taiteeseen.
Olen aina piirtänyt, mutta tunsin, että jotain puuttui – värit, jotka ovat aina inspiroineet minua syvästi, jäivät taka-alalle. Tutustuin japanilaiseen tussisivellintekniikkaan, jonka avulla kuvasin suomalaisia maisemia ja eläimiä. Värit tulivat mukaan akvarellien kautta tussimaalauksissa sekä
akryyli- ja öljyväritöissä. Ensimmäiset maalaukseni heijastivat innostustani, mutta olivat vielä melko graafisia ja kontrolloituja. Puhutaan luovasta tauosta: keskityin uraani enkä ajatellut palaamista maalaamisen pariin pitkään aikaan.
Suuri käänne tuli, kun löysin Leena Raussin maalauskurssin Rhodoksella. Se oli avain, joka avasi oven värikylläiselle maailmalle. Maailmalle jossa sain vapauden luoda juuri sitä, mitä olin etsinyt. Kurssi tarjosi minulle paitsi teknisiä taitoja, myös rohkeuden ja inspiraation kokeilla uusia tyylejä. Suurimman muutoksen toi palettiveitsiin siirtyminen, joka on antanut maalauksilleni vapautta ja elävyyttä. Nyt voin keskittyä täysin siihen, mikä minulle on tärkeintä: värien harmoniaan ja tunnelman luomiseen, joka puhuttelee katsojaa ja kutsuu hänet pysähtymään hetkeen.
Aikaisemmat kokemukseni IT-alalla ovat opettaneet minulle, että koskaan ei ole myöhäistä muuttaa suuntaa ja rohkaistua etsimään uutta. Taide on tullut minulle syväksi intohimoksi, joka tuo elämääni iloa ja merkitystä. Jokainen maalaus on osa matkaa, jossa etsin ja löydän yhä uusia tapoja ilmaista itseäni värin ja muodon kautta.
Katseita, Tunteita, Ajatuksia
Ma 4.5. – su 17.5.2026. Annu Toiviainen-Malmion näyttely. Guashimaalauksia.
Tapiolan kirkko 60-vuotta -näyttely
Su 28.3. – su 26.4.2026. Tapiolan kirkko kuvin ja muistoin.
Leena Rouhiaisen näyttely
Ma 9.3. – su 22.3.2026.
Anja Mustosen näyttely
Ma 16.2. – su 1.3.2026. Teokset ovat syntyneet kierrätyskankaista ja langoista. Värit ja teosten paikat ovat mielikuvituksellisia. Avajaiset ti 17.2. klo 16–18.
••• ••• •••
Vuoden 2025 näyttelyt
Muistoja Tapiolan kirkosta -näyttely
TI 25.11. – su 7.12.2025 Tapiolan kirkko kuvin ja muistoin.
Kuvia ja muistoja Tapiolan kirkosta ja seurakunnasta vuosien varrelta. Näyttelyn on koonnuut joukko seurakuntalaisia. Kuvat pääosin Aarne Laasonen.
"Tapiolan kirkossa ei ole alttaritaulua. On vain risti. Sen muodossa voi myös nähdä Vapahtajan, joka avoimin käsin ottaa vastaan ne, jotka hänen luokseen tahtovat tulla. Alun perin ei ollut alttarilla myöskään etukaidetta, millä myös haluttiin korostaa esteetöntä pääsyä Vapahtajan yhteyteen."
Tutustu Tapiolan kirkon historiaan tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Kerro muistosi Tapiolan kirkosta ja seurakunnasta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Tutustu muistoihin Tapiolan kirkosta ja seurakunnasta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Lapsella on oikeus kuulua
Ma 17.11. – su 23.11.2025
Lapsen oikeuksien viikon taidenäyttely Tapiolan kirkolla. Näyttelyssä on esillä seurakunnan varhaiskasvatuksen eri kerhojen, piirien ja alueen lasten töitä.
Lapsella on oikeus kuulua ja kiinnittyä yhteisöön sekä yhteiskuntaan. Hänellä on oikeus tulla paitsi nähdyksi, myös kuulluksi.
Unikuvia
Ma 27.10. – 9.11.2025
Pekka Holopaisen maalauksia ja pronssiveistoksia.
Ja valo minun matkallani
Ma 6.10. – su 19.10.2025
Näyttely kokoaa tusinan kullanhohtoista maalausta, joiden taustalla kaikuu kysymys: mitä taide ja hengellinen ulottuvuus voivat meille tässä ajassa antaa? Teokset ammentavat ikoniperinteestä, jossa kultainen väri kuvastaa taivaallista valoa ja ikkunaa taivaan valtakunnan todellisuuteen. Jokainen teos on syntynyt raamatuntekstin pohjalta – tekstin, joka on kantanut taiteilijaa elämän käännekohdissa. Maalauksissa sana saa muodon, muuttuu aineettomasta näkyväksi ja kutsuu katsojan kohtaamaan toivon, uskon ja rakkauden.
Tapiolalainen muotoilija ja taitelija Ella Richardus yhdistää työssään havainnoinnin, hengellisen elämän ja esteettisen herkkyyden. Richarduksen taide syntyy usein kesäöiden hiljaisuudessa, mutta sen juuret ulottuvat syvälle arkeen ja ympäröivään tilaan. Taiteilijan oman, arkkitehti Aallon suunnitteleman kodin valoisuus ja luontoyhteys ovat tarjonneet luontevan työskentelytilan teossarjalle, jossa valolla on päärooli – sekä maalauksissa että niiden synnyssä.
Kirahvin kanssa nuorisotyössä
Ma 29.9. – su 5.10.2025
2024 syyskuussa Tapiolan seurakunnan ryhmänohjaajakoulutukseen kuuluvalla leirillä taiteiltiin teoksia aiheella “Kirahvin kanssa nuorisotyössä”. Valtakunnallista nuorisotyön viikkoa vietetään joka vuosi viikolla 41. Viikon aikana nuorisoala nostaa esiin vuosittain erilaisia teemoja, ja vuonna 2025 teema on “muistot ja tarinat nuorisotyöstä”.
Paheksuva Kirahvi on toiminut Tapiolan seurakunnan nuorisotyön brändissä jo vuodesta 2008, eli huikeat 17 vuotta. Nuoret ovat aikoinaan itse valinneet Paheksuvan Kirahvin nuorisotyön logoksi, ja viime vuosina Kirahvi on kasvattanut näkyvyyttään huppareiden, avaimenperien, heijastimien, sekä kangaskassien ja tarrojen muodossa. Nuoret tunnistavat Paheksuvan Kirahvin seurakunnan nuorisotyöksi ja pitävät myös itse mielellään esillä osallisuuttaan kirkon nuorisotyöhön Paheksuvan Kirahvin tuotteiden avulla.
”Mitä Paheksuva Kirahvi paheksuu?” on yleinen kysymys, johon Tapiolan seurakunnan nuorisotyönohjaajat pääsevät vastaamaan. Vastaus on helppo. Paheksuva Kirahvi paheksuu epäoikeudenmukaisuutta maailmassa, kuten kiusaamista ja epätasa-arvoa.
Kerroksia – Espoon kilta 35 vuotta
Ti 16.9. – su 28.9.
Tilkkutöissä on usein 3 kerrosta, päällinen, vanu ja tausta. Halusimme näyttelyssä tuoda esiin kerroksellisuutta tilkkutöiden aiheissa.
Espoon kilta on Tilkkuyhdistys Finn Quiltiin kuuluva jo 35 vuotias harrastajaryhmä, joka koostuu
noin kymmenestä jäsenestä ja kokoontuu kuukausittain Espoon keskuksessa.
Päiväkerhomuistoja vuosikymmenten varrelta -näyttely
Ma 1.9. – su 14.9.2025
Espoon seurakunnat on kerännyt rakkaimpia ja hauskimpia päiväkerhomuistoja vuosikymmenten varrelta. Nykyisten päiväkerholaisten kädentaiteeseen sekä entisten kerholaisten muistoihin voi tutustua taidenäyttelyssä 2.–14.9.2025.
Kirkon päiväkerhotoiminta täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Päiväkerhot syntyivät vuonna 1945 Turussa paikallisen äidin aloitteesta. Äiti toivoi seurakuntaan lapsille virikkeellistä arkitoimintaa, ja nopeasti päiväkerhot levisivät ympäri Suomen.
Taiderippikoulun näyttely
Ma 11.8. – su 31.8.2025
Tapiolan seurakunnan taiderippileirille oli haku taidepainotuksella. Kyseessä on ensimmäinen rippikoululeiri, joka on toteutettu yhteistyönä Pärnun Eliisabetin ystävyysseurakunnan kanssa. Rippikouluryhmä oli viikon heidän vierainaan ja tutustui Pärnun kaupunkiin. Viikon aikana vierailtiin mm. taiteilijoiden residenssissä.
Myyttejä ja maisemia 2
Ma 2.6. – su 15.6.2025
Kari Sarlin (33v.) on itseoppinut espoolainen taidemaalari, myyttisen maailman ja maiseman mestarikuvaaja.
Kaunis hauras elämä
Ma 5.5. – su 18.5.2025
Mari V. Mathlinin taidenäyttely.
Opeta meille miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Ps 90: 12
Memento mori, muista kuolevasi, on taiteessa yleinen teema. Tämän näyttelyn töissä sen voi löytää ”rivien välistä”. Elämän rajallisuus tekee jokaisesta hetkestä ainutkertaisen lahjan. Vaikeimpinakin päivinä voi löytää ilon pilkahduksia, kun malttaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Silloin voi huomata, miten paljon kaunista ja hyvää maailmassa kuitenkin on.
Myyttejä ja maisemia
Ma 3.3. – ma 17.3.2025
Kari Sarlin (33v.) on itseoppinut espoolainen taidemaalari, myyttisen maailman ja maiseman mestarikuvaaja.
Ukraina, ruhjottu rajamaa -valokuvanäyttely
Ma 3.2. – ma 24.2.2025
Valokuvia Ukrainasta, poimintoja historiasta, sodan syistä ja seurauksista. Kuvat ja koonti Aarne Laasonen.
Näyttelyn varaaminen
Tapiolan kirkon näyttelyt vaihtuvat noin kahden viikon välein. Esillä on erilaisia teoksia, yksittäisten taiteilijoiden ja harrastajien yksityisnäyttelyitä tai harrasteryhmien yhteisnäyttelyitä.
Näyttely on maksuton ja omalla vastuulla. Tapiolan kirkolla ei järjestetä myyntinäyttelyitä.
Tapiolan kirkon näyttelyseinälle on mahdollisuus saada teoksiaan esille vilkkaalle paikalle ilmaiseksi. Tiedustelut ja varaukset tehdään ylivahtimestari Antti Ruuskaselta, antti.ruuskanen(at)evl.fi, 040 735 0191.