Oppilaitostyö Espoossa

Oppilaitospapit ja diakoni ovat kokonaisvaltaisen kohtaamisen ammattilaisia

Espoon oppilaitostyöntekijät ovat kuuntelun, kannattelun ja kokonaisvaltaisen kohtaamisen ammattilaisia oppilaitoksissa. Toimimme osana oppilaitosten opiskeluhyvinvointitiimejä. Työmme painopiste on opiskelijoiden hyvinvoinnin kokonaisvaltaisessa tukemisessa.

Osaamiseemme kuuluu elämän kriisien, surutyön ymmärrys ja erilaisissa ihmissuhteissa esim. parisuhde- ja perhehaasteissa auttaminen. Kanssamme voi pohtia elämän laajempaan merkityksellisyyteen, vakaumukseen ja hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä.

Elämä koostuu monesta osa-alueesta ja aina niiden yhteensovittaminen ei ole helppoa. Voi tuntua siltä, että tekeminen ei lopu koskaan ja välillä on hyvä pysähtyä miettimään, millaisia voimavaroja on käytössä.

Ajatuksia tai elämäntilannetta on parempi lähteä purkamaan siinä vaiheessa, kun asiat eivät ole vielä pahimmassa solmussa. Kun toimintakyky on tallella, on myös helpompi tarttua uusiin jaksamisen keinoihin. Joskus riittää, että juttelee ystävälle, sukulaiselle, läheiselle, mutta joskus se, että puhuu ulkopuolisen kanssa avaa uusia näkökulmia.

Tapaamiset ja ajanvaraus

Palvelemme kaikkia oppilaitoksen opiskelijoita ja henkilökuntaa riippumatta opintojen vaiheesta, työtehtävästä, elämänkatsomuksesta, uskonnosta, kansallisuudesta tai elämäntilanteesta. 

Oppilaitostyöntekijöille voi varata tapaamisajan sähköpostitse tai puhelimitse. Alempana olevista linkeistä pääset myös oppilaitosten sivuille, joissa on kuvattu oppilaitoskohtaisesti työtämme.

Keskustelut ovat maksuttomia. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia ja pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Yhteisölle ja henkilöstölle

Erityisosaamistamme voidaan hyödyntää laajasti mm. oppilaitosten kriisitilanteissa ja uskontodialogia vaativissa tilanteissa. Autamme ja tarjoamme osaamistamme niin juhlahetkiin ja tärkeisiin rituaaleihin. Voimme mm. järjestää ryhmäytystä, tarjota virkistyspäiviä tai vierailla erilaisilla teemoilla ryhmissä.

Oppilaitospastoreiden palvelut | Omnia

Aalto-papit - palvelut kaikkien käytettävissä | Aalto-yliopisto

Oppilaitospastorit tukevat opiskelijaa elämänkriiseissä - Laurea-ammattikorkeakoulu

Mitä on kirkon oppilaitostyö?

Espoossa työskentelee neljä oppilaitospappia ja yksi oppilaitosdiakoni. Palvelemme sinua Espoon ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa sekä Aalto-yliopistossa.

Toimimme oppilaitoksissa yhteistyösopimuksen pohjalta. Liitymme oppilaitosten opiskeluhyvinvointia tukevaan verkostoon. Keskeisiä yhteistyötahoja ovat mm. opintopsykologit, kuraattorit, erityisopettajat, tutor-opettajat, koulutussuunnittelijat, turvallisuuspäällikkö, kriisioraganisaatiot. Lisäksi teemme paljon yhteistyötä opiskelija- ja oppilaskuntien kanssa. Tuomme oman osaamisemme oppilaitosyhteisön käyttöön ja hyväksi.

Espoon oppilaitostyö on osa Suomen ev.lut. kirkon työtä. Lisätietoja kirkon oppilaitostyöstä: Päiväkoti- ja oppilaitosyhteistyö - EVL Plus

Hiljaisuuden retriitti opiskelijoille ja henkilöstölle pe-su 23.-25.10.2026

Retriitti on hyvä tapa ladata akkuja, rentoutua ja ottaa aikaa omille
ajatuksille. Hyvä ruoka, lepo ja luonto hoitavat mieltä ja kehoa. Päiviä

rytmittävät yhteiset ruokailut sekä meditaatio- ja rukoushetket.

Retriitti pohjautuu kristilliseen traditioon, mutta on avoin kaikille katsomuksesta
riippumatta. Osallistujat sitoutuvat yhteiseen hiljaisuuteen viikonlopun ajaksi.

Retriitti on yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammattiopistojen opiskelijoille ja
henkilökunnalle. Ohjaajina toimivat oppilaitospapit Jyri Hakala ja Hanna Vuollo.
Lisätietoja voit kysyä 040 5134363, jyri.hakala@evl.fi.


Retriittiin mahtuu 11 osallistujaa. Ensikertalaiset ovat etusijalla.
Hinta, - 120€/ henkilökunta, 60€ opiskelija - sisältää täysihoidon 1hh ja yhteiskuljetuksen
Sitova ilmoittautuminen 1.10.2026 mennessä linkin kautta.
Saat tiedon paikasta retriittiin 2.10. aikana.

https://asiointi.espoonseurakunnat.fi/enrolment/enrolment?eventCrypto=454BBBB7A3C92D4BC81A781FA3CC79FC

Ota yhteyttä

Oppilaitospappi, Aalto-yliopisto, Omnia
Espoon seurakuntayhtymä
Yhteinen seurakuntatyö Oppilaitostyö
Oppilaitospastori, työnohjaaja, retriitinohjaaja, Metropolia amk, Omnia työpajat
Espoon seurakuntayhtymä
Oppilaitostyö Yhteinen seurakuntatyö
09 8050 2374
Kirkkokatu 1 / PL 200
02771 Espoo
Oppilaitosdiakoni, Omnia
Oppilaitostyö
Kirkkokatu 1
02771 Espoo
Oppilaitospastori, Laurea, Kelloseppäkoulu
Espoon seurakuntayhtymä
Oppilaitostyö Yhteinen seurakuntatyö
Kirkkokatu 1 / PL 200
02771 Espoo
Oppilaitospappi, Aalto-yliopisto
Espoon seurakuntayhtymä
Oppilaitostyö Yhteinen seurakuntatyö