Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Espoonlahden kirkon ovat suunnitelleet palkitut arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen. Kuuluisin heidän töistään on Temppeliaukion kirkko.
Espoonlahden kirkko valmistui 1980 ja rakennusta laajennettiin 1997. Kirkon suunnittelussa pyrittiin yksilöllisyyteen ja elävyyteen sekä kodikkuuteen mutta myös hartaaseen tunnelmaan. Arkkitehdit pyrkivät yhdistämään luonnon ja rakennetun tilan. Kirkkosalin muodolla korostetaan yhdessäoloa. Kaikkialla salissa on pyritty välttämään sulkeutuneisuutta ja alttarin yläpuolella on korostettu ylöspäin nousevaa suuntaa. Salin suunta on valittu niin, että jumalanpalvelusaikana kirkkaalla säällä auringon kiila kulkee alttariseinän yli. Kirkkosalin seinät ovat osittain punaista graniittilohkaretta, joka on louhittu rakennuspaikalta. Rakennusmateriaalina on käytetty myös betonia ja kuparia.
Kirkon krusifiksi on taideseppä Kauko Moision jaloteräksestä valmistama. Se on ollut kirkossa alusta asti. Krusifiksi ei ole kookas, sillä arkkitehdit halusivat siitä vaatimattoman, mutta samalla vahvan ja luotettavan. Kristuksen hahmo on teoksessa viitteellinen tarkoituksella, jotta katsoja voi itse täydentää hahmon oman mielikuvansa mukaiseksi. Kirkossa on muitakin Moision töitä ja lisäksi niitä on myös Kellonummen kappelissa ja Temppeliaukion kirkossa.
Kirkkolaiva Alma on vuodelta 1990, ja sen on rakentanut Kalevi Saari.
Yläkuvassa Espoonlahden kirkon alttari, alakuvassa näkymä kohti kirkon kattoa (kuvat: Jukka Granström).
Kuvat: Jukka Granström.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä