Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Espoon seurakunnat järjestävät monenlaisia ryhmiä runoista ja hepralaisesta tanssista rukoukseen ja vertaistukeen. Ryhmiä vetävät sekä seurakunnan vapaaehtoiset että työntekijät. Kaikki ryhmät ovat avoimia ja niihin voi tulla mukaan kesken kauden, ellei toisin mainita.
Ryhmät pitävät yleensä kesätauon, eli suurin osa ryhmistä ei kokoonnu kesä-elokuussa.
Ryhmien tiedot löytyvät seurakunnittain alavalikosta.
Raamattu- ja rukousryhmät. Raamatturyhmissä luetaan yhdessä Raamattua. Käsittelyssä voi olla jokin Raamatun kirja tai teema. Yleensä ryhmän vetäjä tai kukin ryhmän jäsen vuorollaan valmistelee alustuksen aiheesta. Rukousryhmissä rukoillaan yhdessä erilaisten asioiden puolesta. Myös seurakunnalle jätetyttyjen esirukouspyyntöjen puolesta rukoillaan usein ryhmissä.
Lähetysryhmät tukevat nimikkolähettien työtä eri tavoin: järjestämällä lähetysaiheisia tapahtumia, keräämällä varoja ja rukoilemalla lähettien ja projektien puolesta.
Erilaisissa vertaistukiryhmissä on mahdollista jakaa kokemuksia samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Seurakunnissa on ryhmiä mm. erityislasten vanhemmille, mielenterveyskuntoutujille, yksinhuoltajille ja läheisensä menettäneille.
Linkkien takaa löydät tietoja kunkin seurakunnan toiminnasta, joka on suunnattu erityisesti aikuisille.
Espoonlahden seurakunta
Leppävaaran seurakunta
Olarin seurakunta
Tapiolan seurakunta
Tuomiokirkkoseurakunta
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä