Sota ja rauha

Leo Tolstoi kirjoitti järkälemäisen teoksensa ”Sota ja rauha” n. 150 vuotta sitten. Se oli samalla kuvaus venäläisestä yhteiskunnasta Napoleonin sotien – ja samalla Suomen sodan – ajoilta. Tuon sodan seurauksenahan Ruotsi menetti ”Österlandet”-alueen eli Suomen Venäjälle. Tapahtuma muutti Suomen geopoliittisen aseman, kun maamme liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Suomi siirrettiin raudalla ja tulella lännestä itään.

Puoli vuosisataa myöhemmin, 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa, alkoivat ns. sortovuodet. Lähtölaukaus tälle oli helmikuun manifesti 1899. Sen myötä Venäjän tsaarin hallinto halusi kaventaa Suomen autonomista itsehallintoa ja venäläistää Suomi osaksi venäläistä elämänmuotoa kieltä ja kulttuuria myöten.

Miksi tämä on meille tärkeää muistaa? Koska jos emme opi historiasta mitään, kohtalomme on elää se uudelleen. Sotaa emme halua, mutta rauhaa toki kaikki kaipaamme. Tällä hetkellä Euroopan yllä ovat yhä sodan synkät pilvet. Rauha – ei vain Euroopassa, vaan koko maailmassa – on hauraampi kuin koskaan sitten toisen maailmansodan päättymisen ja ehkä 1960-luvun Kuuban ohjuskriisin. Siksi tarvitsemme suuremmat hartiat tukemaan rauhaa Pohjolassa.

Rauhan takeena ovat olleet demokraattiset valtiot, joissa valta on vaihtunut vapailla vaaleilla. Epävakautta ovat lisänneet sellaiset maat, jotka ovat päätyneet itsevaltaisten johtajien käsiin, jotka vähät välittävät oikeusvaltioperiaatteista tai naapureidensa itsemääräämisoikeudesta.

Mikä on kirkkomme ja seurakuntiemme rooli tässä tilanteessa? Ainakin esirukoilijoina, mutta myös muunlaisina toimijoina. Parasta rauhantyötä on tukea lähetystyötä. Evankeliumi on sanoma rauhasta Jumalan ja ihmisten välillä. Sillä rauhalla on ollut kova hinta, joka maksettiin ristin pääsiäisenä: Jumalan Pojan ristinkuolema ja voitollinen ylösnousemus.

Tällä viestillä emme viittaa itseemme, vaan Häneen, joka on meille tehtävänkin antanut: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt 28:18-20).

Tässä on meidän ja koko maailman rauhan perusta: vapaus ja ykseys Kristuksessa. Hyvää pääsiäisen aikaa ja siunattua kevättä kohti kesää!

Jouni Turtiainen, kirkkoherra (eläkkeellä 1.9.2023 alkaen)

 

 

 

Ota yhteyttä

kirkkoherra
Espoonlahden seurakunta
Kipparinkatu 8
02320 Espoo

Vastuualue: Ystävyysseurakuntatyö