Espoon siunauskappeli on palkittujen arkkitehtien käsialaa
Espoon siunauskappelin ovat suunnitelleet arkkitehdit Heikki ja Kaija Siren. Kappeli valmistui v. 1963. Samalla vihittiin käyttöön myös ensimmäiset osastot viereisestä Kappelin hautausmaasta.
Rakennuksen julkisivu on tehty betonielementeistä. Rakennuksessa on krematorio, jossa tuhkaukset aloitettiin vuonna 1964. Aluksi polttouuneja oli vain 1, mutta tuhkausten yleistyttyä tarvittiin toinenkin uuni 1990-luvun alussa. Samalla rakennusta laajennettiin.
Peruskorjauksessa vuosina 2014–2015 uusittiin talon sähkötekniikka ja lvi-järjestelmät, ja krematorio korjattiin tulossa olevien ympäristösäädösten mukaiseksi. Krematorioon rakennettiin mm. uusi savukaasujen puhdistusjärjestelmä. Tämän lisäksi rakennusta laajennettiin noin 500 neliöllä.
Kappelin yhteyteen saatiin lisätilaa vainajien säilytykseen sekä asianmukaiset sosiaali- ja toimistotilat työntekijöille. Hautausmaan työkoneille rakennettiin huolto- ja varastointitiloja. Peruskorjauksen pääsuunnittelusta vastasi Siren Arkkitehdit Oy.
Yllä seinällä Bertel Gardbergin "Elämän kiertokulku" taideteos.
Alla uurnan luovutustila, jonka seinällä on Ritva Puotilan "Saari", paperinarusta kudottu ryijy.
Sisäkuvat: Elina Orpana