Yhteisvastuukeräys 2026 lievittää ikääntyvien hätää  

Espoon lahjoitusvaihtoehtoihin pääset tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Alempana tällä sivulla yhteisvastuutapahtumia! 

Gemensamt AnsvarLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

Huoli pärjäämisestä kasvaa

Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Yhteiskunnassa käydään keskustelua hoivavastuusta ja siitä, kenelle se kuuluu. Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää.

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.

Apua ilman ehtoja

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Apu kanavoidaan perille Yhteisvastuun kokeneiden diakonia-, sosiaali- ja kehitysyhteistyön kumppanien kautta.

Vuonna 2026 keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta.

– Yhteisvastuukeräys on suomalaista lähimmäisenrakkautta: Kun tilanne on huono, teemme yhdessä toisille sen, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän. Yhteisvastuu on koko 75-vuotisen historiansa ajan mahdollistanut konkreettisen avun sitä eniten tarvitseville ja pitänyt ääntä epäkohdista. Vuonna 2026 keskitymme siihen, ettei yksikään iäkäs jäisi heitteille kotona tai kriisin keskellä, sanoo varainhankinnan päällikkö Ruut Lemmetyinen Kirkkopalvelut ry:stä.

Lisää kohtaavaa vanhustyötä

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on kehittänyt etsivää vanhustyötä yli kymmenen vuoden ajan. Tehdyssä työssä piiloon jäävä ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuuden tunne on tehty näkyvämmäksi ja avun tarvitsijat on ohjattu tuen piiriin esimerkiksi Iloa arkeen -pysäkkien kohtaamispaikkatoiminnassa ja laajan vapaaehtoistoiminnan kautta.

– Nykyisessä tilanteessa avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ja jalkautuvaa sekä kohtaavaa vanhustyötä tarvitaan entistä enemmän. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry iloitsee yhteistyöstä Yhteisvastuun kanssa. Keräys mahdollistaa etsivän työn tekemistä laajemmin Suomessa, sanoo VALLI ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva.

Puolet keräystuotosta katastrofialueille Kirkon Ulkomaanavun kautta

Noin 50 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun esimerkiksi Nepaliin.

Vuoden 2026 keräys käynnistyy sunnuntaina 1.2.

Yhteisvastuukeräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.


Kuva: Kirkkopalvelut, Yhteisvastuu.

Keräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut. seurakunnat.

Lue Espoon seurakuntien verkkouutinen 26.1. keräyksen aloittamisesta Espoossa.

Lisätietoja verkossa

evl.fi
valli.fi
kirkonulkomaanapu.fi

Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.
Ahvenanmaalla: Keräyslupa ÅLR 2025/6899, voimassa 1.1.–31.12.2026.

Vanhus jota pidetään kädestä.
Suomessa on miljoona yli 70-vuotiasta. Moni elää kotonaan yksinäisenä ja pelkää, ettei pärjää.
Kuvassa vanha nainen kulkee vehreässä maisemassa sanko kädessä sateenvarjon alla.
Noin 50 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun. Kuva: KUA.

Ikäihmisten pärjääminen arjessa

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.

Suomessa Yhteisvastuukeräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Apu menee perille:

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto

  • Noin 20 % tuotoista suunnataan vuosittain valittavaan, vaihtuvaan kohteeseen Suomessa. Vuoden 2026 kumppanina toimii Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n.

Suomen ev.lut. seurakunnat

  • Noin 30 % keräystuotosta jää keräävälle seurakunnalle monipuoliseen avustus- ja auttamistoimintaan.

Kirkon Ulkomaanapu

  • Noin 50 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun esimerkiksi Nepaliin.
 

Yhteisvastuu 2026: Keräyspäälliköt Espoon seurakunnissa

Esbo svenska församling

Terttu Laaksonen, 040 508 9467, terttu.laaksonen@evl.fi

Espoonlahden seurakunta

Laura Kuivalainen, arkisin klo 16 jälkeen, p. 050 461 3608

Espoon tuomiokirkkoseurakunta

Sofia Ali, 040 513 0862, sofia.ali@evl.fi

Leppävaaran seurakunta

Heli Taina-Rantakaulio, 040 513 0867, heli.taina-rantakaulio@evl.fi

Olarin seurakunta

Tapio Suontakanen, 050 409 4047, tapio.suontakanen@evl.fi

Tapiolan seurakunta

Anu Ristimäki, 050 322 3520, anu.ristimäki@evl.fi

Tietoja päivitetty 30.1.2026