Muistikuvia Tapiolan kirkolta - Alli Isotalo

Tapiolan kirkko on nyt korjattu ja osin uudistettu. Omat muistikuvani Tapiolan kirkolta alkavat ajalta, jolloin kirkkoa juuri rakennettiin. Mieheni Sakari Isotalo vihittiin papiksi 2. päivänä kesäkuuta  1965 Helsingin tuomiokirkossa. Hänen ensimmäinen työpaikkansa tuli olemaan Tapiolan seurakunta. Kirkkoherra Samuel Lehtonen oli pyytänyt häntä papiston apulaisen virkaan. Työt alkoivat heti papiksi vihkimisen jälkeen.

Asuntomme

Seurakunta oli varannut asunnoksi kaksion Louhentie 7 B:stä. Kirkkoherranvirasto oli Merituulentiellä. Jumalanpalveluksia pidettiin Aarnivalkeantiellä olevassa seurakuntatalossa, ja suuremmat tilaisuudet olivat Tapiolan yhteiskoulun juhlasalissa.

Meidät vihittiin avioliittoon heinäkuussa, ja kirkko vihittiin ensimmäisenä adventtina. Minä olen koulutukseltani teologi ja toimin syksystä lähtien opettajana Helsingissä. En ollut varsinaisesti seurakunnan työntekijä, mutta seurasin läheltä mieheni työn takia ja välityksellä seurakunnan ja kirkon elämää.

Fyysisesti lähemmäksi kirkkoa tulimme joulukuussa 1965. Virallisesti seurakunnassa ei ollut vielä kappalaista. Lenno Järvi oli hoitanut useita vuosia seurakuntaa ennen kappalaisen vaalia. Samalla kun kirkko valmistui ja vihittiin, valmistuivat myös kirkkoherran, kappalaisen ja vahtimestarin asunnot kirkon viereen. Koska Lenno Järvi ei halunnut muuttaa kappalaisen asuntoon ennen vaaleja, sijoitettiin meidät siihen joulun alla ja siitä vappuun asti. Lehtoset asuivat kirkkoherran asunnossa, ja Lilja ja Erkki Korpela vahtimestarin asunnossa. Erkki oli vahtimestari, ja Lilja toimi seurakunnan emäntänä. Vapuksi muutimme Mäntyviita 8:aan. Siinä oli asunut seurakunnan työntekijöitä ennen meitä, viimeksi Jussi Talasniemi perheineen.

Muutama päivä ennen joulua muutimme kirkolle, ja aattoillan hämärissä kävelimme hakemassa unohtuneet piparkakut Louhentien yläkomerosta. Meidän käytössämme oli kirkolla kolme huonetta ja keittiö, kappalaisella kaksi huonetta enemmän. Asunto jatkaa samaa Aarno Ruusuvuoren tyyliä kuin kirkko. Siinä ei ole paljon betoniseinää, vaan pääasiassa lasia. Olohuone alakerrassa oli kuin akvaario. Uutta modernia kirkkoa tultiin katsomaan suurin joukoin. Meidänkin olohuoneemme ikkunan edessä lumihangessa kulki ihmisten tekemä polku. Koska tiesimme muuttavamme siitä pian pois, ei meillä ollut mitään mahdollisuutta hankkia verhoja kymmeniä metrejä. Lehtoset sanoivat ostaneensa toista sataa metriä. Meidän ikkunassamme, s.o. seinällä, roikkuivat nuoren parin vielä valkoiset lakanat. Sisääntulokäytävänkin seinät olivat lasia, eikä silloin vielä ollut suoja-aitaa eikä kasvillisuutta. Keittiö ja olohuone olivat alakerrassa ja makuuhuoneet yläkerrassa. Koska rakennustyöt olivat muuttaessamme vielä kesken, oli aamulla syytä katsoa, millaisessa asussa laskeutui aamupuuron laittoon keittiöön. Keittiö oli moderni. Baaritiski oli olohuoneeseen päin ja sen yläpuolella kaapisto. Kulkua siitä ei ollut olohuoneeseen, vaan oli kierrettävä toiselta puolen käytävän kautta. Minusta se oli epäkäytännöllistä. Keittiössä oli muutakin epäkäytännöllistä. Veto-ovet kuivauskaapistoissa kostuivat eivätkä kulkeneet hyvin. Keittiössä oli minulle uusi laite, jolla biojätteet jauhettiin viemäriin. Se toimi hyvin.

Tämä ”pappilan” uudenaikaisuus ja sanoisin epäkäytännöllisyys vaikuttavat varmaan minun mielipiteeseeni Tapiolan kirkosta. Huomasin heti, että myös kirkkorakennuksen suunnittelussa on epäkäytännöllisyyttä. Seurakuntasalin keittiö oli onneton. Meidän täällä ollessamme 1965–70 saivat vielä vapaaehtoiset kokkailla keittiössä. Silloin ei tarvittu hygieniapasseja. Vessoja arkkitehti ei ollut ajatellut. Niiden vähyys ja pienuus ovat olleet esillä aina tähän päivään asti.

Vapaaehtoistoiminnassa

Pidin noina aikoina pyhäkoulua joskus kirkolla, mutta pääasiassa Keijumäentiellä olevan kerrostalon kerhohuoneessa. Pyhäkoulutyö eli silloin kukoistusaikaa.  Lapsia oli joka talossa. Pyhäkoulusihteerinä oli dipl. ins. Runo Savisaari. Hän kiersi ahkerasti viemässä materiaalia opettajille. Satojen lasten pyhäkoulujuhla vietettiin 27.11. 1966. Päävastuussa olivat opettaja Riitta Sarsa ja mieheni Sakari. Muistan hyvin sen päivän, koska olin juuri samaan aikaan klo 13 synnyttämässä esikoistamme Liisaa Naistenklinikalla. Sakari kävi juhlan aikana välillä kysymässä, joko lapsi on syntynyt.

Tässä Asuntosäätiön Tapiolassa, jossa asukkaiden keski-ikä  oli 17 vuotta, oli myös paljon kotiapulaisia. Äidit alkoivat niihin aikoihin jo olla töissä kodin ulkopuolella niin kuin olin itsekin, ja meillä oli kotona omat kotiapulaiset. Muistaakseni Talasniemen kotiapulainen oli alkanut pitää kerhoa toisille kotiapulaisille. Hänen työtään jatkaen aloin pitää Maalta muuttaneiden tyttöjen kerhoa. Ympäri Suomeahan apulaiset olivat tänne tulleet. Itse pidin kerhoa noin kolmen vuoden ajan vuosina 1966-68. Kerhossa oli tyttöjä aktiivisesti 20-30. Kokoonnuimme kirkolla. Oman vieraskirjani mukaan tytöt olivat joitakin kertoja meidän kodissamme ja kesämökillämme.

Asuimme Tapiolassa kesästä 1965 aivan vuoden 1969 loppuun. Tuona aikana ns. kotipiirit kokoontuivat innokkaasti. Me kävimme useimmin Kailojen ja  Nuutisten piirissä. Tulimme eläkkeelle Tapiolaan vuonna 2002 noin kolmenkymmenen kahden vuoden jälkeen. Tämä sama piiri oli edelleen toiminnassa; osa tosin oli kuollut ja uusia tullut tilalle.

Äiti Teresa -piirissä on  yli kahdenkymmenen vuoden ajan tehty peittoja esimerkiksi Intiaan. 2000-luvun alusta piiri on kokoontunut Tapiolan kirkon alakerrassa. Itse tulin mukaan vuonna 2002. Paikka on ollut ahdas, ja ilma on usein tuntunut loppuvan. Lankojen ja peittojen säilytyksen kannalta tila on ollut hyvä. Iloksemme olemme kuulleet, että saamme uudistetussa kirkossa tilaa yläkerrassa. Virsussa opimme jo kokoontumaan avarassa ikkunallisessa tilassa.

Kirkkosali

Ja sitten itse kirkkosali. Tapiolan kirkko ei rakennuksena kuulu lempikirkkohini, mutta 1960-luvun lopussa se oli jo meidän oma rakas kirkkomme. Kaksi meidän neljästä lapsestamme, Liisa ja Leena, kastettiin ”elävän kastemaljan” vedellä. Meille paljon merkinnyt seinänaapurinamme asunut Samuel Lehtonen kastoi heidät. Hän kastoi myös meidän poikamme, Jukan Järvenpään kirkossa ja Mikon Hauhon kirkossa.

Tapiolan kirkko asettuu minun rakkaanani kolmannelle sijalle. Ensimmäinen on Nurmeksen kirkko lapsuuteni 25 vuoden ajalta. Toinen on Hauhon kirkko kahdenkymmenen yhdeksän vuoden ajalta keski-iän työvuosina. Kolmas on Tapiolan kirkko, noin neljän vuoden ajan nuoruudessa ja nyt pian kaksikymmentä vuotta eläkkeellä. Kun piispa Aarre Lauha vihki Tapiolan kirkon 1. adventtisunnuntaina, hän sanoi sanat, jotka minä kirkkoa arvostellessani yritän aina muistaa. ”Seurakunta on kirkon paras kaunistus”.
 

Alli Isotalo


Pääset takaisin muistelusivulle tästä linkistä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä