Koululaisten toiminta Kalajärven kappelissa

Kerhoon vai kuoroon?

Tyttöjen ja poikien kerhot sekä seurakunnan lapsikuorot ovat kiva harrastus koululaiselle. Niissä opitaan uusia taitoja, kuten vaikkapa kokkailua, leipomista, tanssia tai yhdessä musisoimista. Kerhojen rinnalla on tarjolla myös vähän lyhyempiä harrastekursseja.

Käy tutustumassa vaihtoehtoihin osoitteessa www.espoonseurakunnat.fi/lujakallioLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Jos joku ryhmä alkaa kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä vastuuhenkilöön tai ilmoita lapsesi netin kautta mukaan.

Pyhäkoulu on lasten oma kirkko

Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa kokoontuu kaksi pyhäkoulua. Suvelan kappelissa on pyhäkoulu joka sunnuntai klo 15. Kauklahden kappelin pyhäkoulu pidetään kuukauden 1. ja 3. sunnuntai klo 12.

Pyhäkoulussa tutustutaan raamatunkertomuksiin ja pohditaan elämän isoja kysymyksiä yhdessä puuhaten -leikkien, laulaen, liikkuen ja askarrellen. Pyhäkouluun ovat tervetulleita kaikki yli 4-vuotiaat, tätä nuoremmat oman aikuisen seurassa.

Pyhäkoulu antaa lapselle mahdollisuuden kokea niin hyvää hiljaisuutta kuin iloista menoa toisten lasten kanssa. Vanhemmat voivat ottaa itselleen pyhäkoulutunnin verran omaa aikaa tai vaikkapa osallistua kappelissa vietettävään messuun.

Löydät lisää tietoa pyhäkoulusta sekä esittelyvideon osoitteessa:

www.espoonseurakunnat.fi/tuomiokirkkoseurakunta/lapset-ja-lapsiperheet/pyhakoulut.

Kirjepyhäkoulu on hyvä vaihtoehto

Kirjepyhäkoulu tuo pyhäkoulun kotiin. Kirjepyhis sisältää raamatunkertomuksen sekä aiheeseen liittyviä väritystehtäviä ja muuta puuhaa. Se on suunniteltu erityisesti 3-8 -vuotiaille lapsille.

Kirjepyhis kopsahtaa postiluukkuun noin kuusi kertaa vuodessa ja se on maksuton. Tilaa tämä iloinen yllätys omalle lapselle, kummilapselle tai lapsenlapselle lähettämällä lapsen nimi ja kotiosoite sähköpostiin:

lapsetjaperheet.espoontuomiokirkkoseurakunta(ät)evl.fi.

Lastenkirkko.fi

Koronarajoitukset sulkevat tällä hetkellä ovet monilta kivoilta jutuilta seurakunnassakin. Mutta vaikka tuomiokirkkoon tai omalle lähikappelille ei aina pääsisikään, virtuaalinen Lastenkirkko.fi toimii ja toivottaa jokaisen kävijän tervetulleeksi. Mitä jos lähtisitte perheen kanssa etsimään tuttuja elämän lankoja ja mukavia uusia toimintavirikkeitä Lastenkirkon sivuilta. Vaikkapa kuuntelemaan ihania iltalauluja tai kurkistamaan Tutkimuspartion matkassa erilaisiin elämän ilmiöihin.

Lastenkirkko-sivustoLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja sen YouTube -kanavaLinkki avautuu uudessa välilehdessä tuovat iloa lapsen elämään.

Lastenkirkko on suunniteltu erityisesti 3-8 -vuotiaille. Tutkittavaa ja puuhattavaa löytyy pitemmäksikin aikaa. Lastenkirkko on turvallisesti kristillinen ja sen uskaltaa laittaa helposti saataville myös lapsen omaan mobiililaitteeseen.

Yhteiseen pöytään eli kappelilounaat

Seurakunnan kappelilounailla toteutuu kristittyjen ikiaikainen tapa kokoontua syömään yhdessä. Olet tervetullut joukkoon, onpa syynä sitten ruokaseuran kaipuu tai kokkaamiseen kyllästyminen, kevyt kukkaro, aikapula tai mikä muu hyvänsä.

Kappelilounaita järjestetään Auroran, Suvelan, Kauklahden ja Viherlaakson kappeleilla. Tarkemmat ajat ja lounaiden hinnat löytyvät osoitteesta:

www.espoonseurakunnat.fi/tuomiokirkkoseurakunta/apua-ja-tukea

 

Yhteisvastuukeräys 2023 nostaa esiin nuorten väkivallan meillä ja maailmalla

5.2.2023 07:00:00 | Espoon seurakuntayhtymäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn. Tuotosta 40 prosenttia jää Suomessa nuorten hyväksi tehtävään työhön Aseman Lapset ry:n ja Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta. Maailman katastrofialueiden ihmisten auttamiseen suunnataan 60 prosenttia tuotosta. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun työn kautta. Keräys alkaa sunnuntaina 5.2.2023.

Kuva: Yhteisvastuu 2023, Aseman lapset.

Väkivalta ja konfliktit synkistävät nuorten elämää yhä enemmän. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki Suomessa lähes 39 000 lasta ja nuorta viikoittain. Alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuosina 2015–2021. Hälyttävin kasvu oli 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Luvut ovat peräisin kouluterveyskyselystä sekä poliisin tilastoista. 

– Nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, nuori ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua, vetoaa Yhteisvastuu-piispa Jukka Keskitalo.  

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 20 prosenttia kohdistetaan Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-0 (kiusaaminen nolla) -toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Toiminta on konkreettista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.  

Tiimipäällikkö Heikki Turkka Aseman Lapset ry:stä painottaa aikuisten vastuuta: 

– Väkivaltaa ei tule hyväksyä, mutta taustoja pitää pyrkiä ymmärtämään. Avainasemassa konfliktien ratkaisuissa ja kiusaamisen vastaisessa työssä ovat yhteistyössä yli rajojen toimivat aikuiset. Nuoren arvostavalla kohtaamisella voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin. 

Koulutusta ja tukea kriisialueiden uhreille  

Tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA:n) katastrofirahastoon, josta tuetaan humanitaarisen avun muodossa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofien keskellä. Avustustarpeiden syitä ovat useimmiten luonnonkatastrofit (kuivuus, tulvat, myrskyt, maanjäristykset), aseelliset konfliktit ja äkilliset onnettomuudet.  

Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti KUA:n avustustyötä Keniassa, jossa karjanhoidolle elintärkeät laidunmaat ovat ilmastokriisin syventämän kuivuuden myötä hupenemassa. Epätoivoinen taistelu laidunmaasta johtaa konflikteihin ja väkivaltaisuuksiin.  

– Katastrofien vaikutukset ulottuvat myös lapsiin ja nuoriin, kun heikentyvä turvallisuustilanne ja omaisuuden menettäminen saavat perheet vetämään lapsensa pois koulusta. Osa jatkaa kouluaan toisella alueella, köyhimpien perheiden lapset eivät ehkä palaa kouluun, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen

Katastrofirahasto tukee yhteisvastuuvaroin lasten ja nuorten kouluun paluuta viidellä alueella Keniassa tavoitteenaan saada 41 500 haavoittuvassa asemassa olevaa lasta ja nuorta takaisin kouluun tarjoamalla esimerkiksi tukiopetusta ja psykososiaalista tukea. Hätäavun turvin tuetaan myös koulutarvikkeiden hankkimista, kouluruokailua sekä erityisesti tytöt huomioivien hygieniatilojen järjestämistä. 

Apua oman alueen nuorille myös Espoossa

Yhteisvastuun keräystuotosta 20 prosenttia jää paikallisten nuorten tukemiseen sekä muuhun oman alueen auttamistyöhön. Tarkemmat avustuskohteet Espoossa päätetään vuoden aikana.  

Espoon seurakuntien seurakuntakohtaiset MobilePay -numerot ja lahjoitustilien viitenumerot sekä suorat verkkolahjoituslinkit löydät

https://www.espoonseurakunnat.fi/osallistu/yhteisvastuu/lahjoitustavatLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR/2022/9229 

Katso lisää Yhteisvastuukeräyksestä Espoon seurakunnissa: Yhteisvastuukeräys

Iltasatuja seurakunnan YouTube-kanavalta

Höyhentakkisakki-runojaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

IltatarinoitaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanava lapsille ja perheilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Koululaisten kerhosuunnitelma kaudelle 2022-2023

  • Kerhoihin ilmoittautuminen alkaa Ma 22.8.2022 klo 7.00
  • Kerhojen syyskausi viikot 35-50
  • Kerhojen kevätkausi viikot 2-17
  • Koulujen loma-aikoina (syysloma, hiihtoloma, arkipyhät) ei pidetä kerhoja. Pääiäisen vuoksi viikolla 14 pidetään vain maanantain kerhot.

Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3

  • Kokkikerho A 1.- 3. lk ma 17:00-18:30
  • Kokkikerho B 3.- 6. lk ti 17:00-18:30

 

Katso myös: 

Leirit, retket ja kurssit - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)

Kouluikäiset - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)

 

Ota yhteyttä

Erityisnuorisotyönohjaaja
Kalajärven kappeli Tuomiokirkkoseurakunta
09 8050 3904

Vastuualue: Johtava nuorisotyöntekijä, nuorisotyö