Tänä keväänä tuli aika sanoa Mäntykappelille hyvästit.

Kappeli on palvellut Eestinmetsässä alueen ihmisiä erilaisten ryhmien, yksityistilaisuuksien ja tapahtumien paikkana. Ensi syksynä Espoon kaupunkin laajentaa päiväkotitoimintaansa ja tarvitsee seurakunnalla vuokralla olleen tilan omaan käyttöönsä. Tilasta luopuminen on osa myös Espoon seurakuntayhtymän tilastrategiaa.

7.5.2024 Kappelilla vietettiin tilaisuutta, johon kutsuttiin vuosien varrella Mäntykappelissa toimineita tahoja ja alueen ihmisiä. Paikalle kokoontuikin mukavasti eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä. Alun messussa sakraalitilaksi vihitty tila desakralisoitiin, eli otettiin pois käytöstä. Messun jälkeen kahviteltiin ja Kaskenpolttajat-lippukunta tarjois grillitulet ulkona.

Ihmiset saivat kirjoitella muistojaan vieraskirjaan. Tässä muutama maistiainen:

 

"Ihana Mäntykappeli

Meidän perheen ikkunasta loistaa.

Aloitimme avioliittoomme kahvitilaisuudella täällä, josta suuntasimme uuteen kotiimme.

Elämän varrella kaikki lapsemme ovat olleet maailman parhaiden kerhotätien hellässä huomassa Mäntykappelin syleilyssä.

Kiitos kaikesta.

Jäämme todellakin kaipaamaan iltaikkunastamme kajastanutta valopilkkua illan pimeydessä."

 

”Täällä olen vetänyt kerhoja ja partioryhmiä 15-vuotiaasta alkaen, sekä toiminut lippukunnanjohtajana Kaskepolttajissa.

Paljon on siis tullut vietettyä aikaa tässä kappelilla,

joka on 500 metrin päässä lapsuuden kodistani.

Aikanaan täällä tuli käytyä myös hammaslääkärissä,

joten toimintaa on riittänyt pitkään.

Viimeisimpänä siskon lapsen ristiäiset.”

 

”Mäntykappeli <3

Mäntykappeli on toiminut viikoittaisena kokoontumispaikkana lukuisia vuosia,

niin monta, että laskuissa tippuu.

Monet lapset ja nuoret ovat kasvaneet vanhemmiksi partiotoiminnan mukana Mäntykappelin piirissä.

Kaikkea on täällä koettua:

naurua, itkua ja muita tunteita.

KIITOS!”

 

”Mäntykappelissa monia ihania hetkiä haikeudella muistellen.”

 

”Täällä on vietetty ihania kerhohetkiä,

kauneimpia joululauluja ja tilaisuuksia.

Haikeudella tästä luovumme.”

 

”Vuosia olen täällä partioryhmää vetänyt.

Monia hyviä hetkiä, vuosien työtä ja pitkäjänteistä lasten ja nuorten rinnalla kulkemista.

Moniin kysymyksiin on yhdessä etsitty vastauksia ja

muistojen kirjaa on sydämiin kirjoitettu.

Jääköön tänne muistona hetki, kun sain vasarasta päähän.

Päätin yksin ryhmää vetäessäni, että teemme jokaiselle sudenpennulle oman läsnäolotaulun. Alkuun sahasimme ja hioimme, sitten naulasimme.

Hetken päästä meno oli melkoista ja yritin toppuutella lasta pitämällä kättä vasaran päällä.

Ote lipesi ja lapsi kajautti vasaran hamarapuolella minua otsaan.

Hetken olimme hiljaa, kunnes nauroimme

molemmat <3”

 

Monet seikkailut jatkuvat nyt toisaalla ja näitä (ja lukuisia muita) muistoja saamme kantaa sydämissämme.

Seurakunnan työntekijöitä näyttämässä iloisesti peukkua.

Ota yhteyttä

Seurakuntatoimisto
Espoonlahden seurakunta
Avoinna ma-pe klo 9-12.

Seurakuntatoimistosta voi kysyä Espoonlahden seurakuntaa koskevia asioita ja tilavarauksia. Konserttivaraukset kanttori Elja Puukon kautta, p. 0400 505 562. Kirkollisten toimitusten varaukset Espoon seurakuntien palvelukeskuksesta.