Hääpäivä 26.6.2026
Olette varmaan joskus unelmoineet tunnelmallisista kirkkohäistä, mutta samalla mieleen hiipii, miten työlästä, kallista ja aikaa vievää on sellaiset järjestää. Me olemme jälleen tehneet sen helpoksi teille!
Tämä on jo kuudes kerta, kun järjestämme yhteisen Häätapahtuman. Tuomiokirkon remontin vuoksi se järjestetään tänä kesänä Kauklahden kappelissa. Kaikkina aikaisempina vuosina vihkiajat ovat täyttyneet nopeasti ja pareja on vihitty päivän aikana jopa lähes parikymmentä, viimeiset puolen yön tietämillä.
Myös jo solmitun siviiliavioliiton siunaus on mahdollinen.
Tällä kertaa aikoja voi varata klo 12-22. Seurakunta tarjoaa hääkakkukahvit kappelilla. Hääkakusta riittää 10 hengelle.
Vihille vähällä vaivalla Kauklahden kappelissa - ihanat kesähäät!
Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjestää Hääpäivän 26.6.26. – päivämäärä, joka on helppo muistaa! Silloin pääsette vihille keskellä kesää, vaivattomasti, läheisten todistaessa arvokasta hetkeänne.
Jälkeenpäin voitte juhlistaa tilaisuutta ja nauttia hääkakkukahvit Kauklahden kappelissa yhdessä jopa 10 todistajan kanssa. Kahvitukseen on varattu 45 minuuttia kullekin parille vieraineen.
Miten vaivatonta - ja sanoinkuvaamattoman tunnelmallista!
Minä rakastan sinua. Minä sanon sen kaikille.
Mihin otamme yhteyttä, jos olemme kiinnostuneita Hääpäivään osallistumisesta?
Kun haluatte varata Hääpäivään vihkiajan, ottakaa yhteyttä suoraan Espoon seurakuntien palvelukeskukseen. Puhelinnumero on: 09 8050 2601 (avoinna ma-ti klo 9-15, ke-to klo 9-12, pe suljettu).
Jos haluatte kysyä lisää, soittakaa tai lähettäkää sähköpostia pastori Tuija Kuusiselle, p. 040 531 1041, tuija.kuusinen@evl.fi.
Huomio! Hääpäivän vaatima avioliiton esteiden tutkinta vie vähintään viikon. Ota parisi kanssa tämä huomioon, jos olette kiinnostuneita tulemaan vihille Hääpäivänä.
Ihmisen aurinko on ihminen.
(Sitaatit: ylin Mirkka Rekola, alin Jules Michelet.)
Mikä Hääpäivä?
Kenelle Hääpäivä sopii?
Kaikille, jotka haluavat juhlalliset ja tunnelmalliset kirkkohäät vähällä vaivalla tai jotka haluavat uusia vihkivalansa. Myös jo solmitun siviiliavioliiton siunaus on mahdollinen.
Mitä osallistuminen maksaa?
Ei mitään.
Pitääkö Hääpäivässä jonottaa?
Vihkiaika varataan etukäteen, eli jonottaa ei tarvitse.
Onko Hääpäivässä tarkoitus vihkiä useita vihkipareja samalla kertaa vai vihitäänkö vain yksi hääpari kerrallaan?
Jos nimenomaan tahdotte mennä naimisiin samalla kertaa ystäväpariskunnan kanssa, se on mahdollista. Kuitenkin vain yksi vihkipari vihitään kerrallaan.
Liittyykö Hääpäivään hääkakkukahvitus?
Kyllä liittyy. Kauklahden kappelissa tarjotaan jokaiselle hääparille ja tämän 10 vieraalle kahvit hääkakkuineen.
(Kuva ja kakku: Kirsi Salo)

Kumppanini ei kuulu kirkkoon, joten voimmeko osallistua Hääpäivään?
Kirkollisen vihkimisen, myös Hääpäivänä, voi saada Suomen evankelisluterilaisen kirkon rippikoulun käynyt jäsen. Jos vain toinen on jäsen, on toisen kuuluttava johonkin kristilliseen uskontokuntaan Suomessa tai ulkomailla (esim. ortodoksinen tai katolinen kirkko) ja tästä on oltava todistus tai henkilön oma vakuutus.
Tervetuloa liittymään kirkkoon! Se onnistuu helposti osoitteessa liitykirkkoon.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Voiko Hääpäivään kutsua vieraita?
Voitte toki kutsua vieraita. Kauklahden kappeliin tulevien häävieraiden määrää ei ole rajoitettu, mutta hääkakkukahvitukseen voitte ottaa mukaan enimmillään 10 häävierasta.
Onko Hääpäivässä lapsiparkki?
Ei ole. Lapset ovat kuitenkin lämpimästi tervetulleita mukaan.
Kuinka kauan vihkiminen tai siviiliavioliiton siunaaminen kestää?
Vihkitoimitus kestää noin 20 minuuttia, samoin jo solmitun siviiliavioliiton siunaus.
Saammeko toivoa omaa häämusiikkia?
Häämusiikista voitte sopia kanttorin kanssa.
Pitääkö Hääpäivään ilmoittautua?
Kyllä, Hääpäivään pitää ilmoittautua etukäteen. Soita Espoon seurakuntien palvelukeskukseen numeroon 09 8050 2601 (avoinna ma-ti klo 9-15, ke-to klo 9-12, pe suljettu).
Kuinka kauan esteiden tutkinnassa menee?
Esteiden tutkintaa kannattaa pyytää hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään seitsemän vuorokautta ennen vihkipäivää. Jos toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden selvittely voi kestää pidempään, jopa viikkoja. Todistus on voimassa neljä kuukautta, jonka kuluessa vihkimisen tulee tapahtua. Jos määräaika on kulunut umpeen, vihkiminen voidaan toimittaa vasta sen jälkeen, kun avioliiton esteet on tutkittu uudelleen.
Huomio! Hääpäivän vaatima avioliiton esteiden tutkinta vie vähintään viikon.
Mitä tarvitsen mukaan?
- tulevan puolisosi ja sormukset
- avioliiton esteettömyystodistuksen
- molempien henkilöllisyystodistukset
Ennen kirkollista vihkimistä sinun tulisi käydä rippikoulu. Rippikoulun voi suorittaa aikuisena itsenäisesti. Ota rohkeasti yhteyttä oman alueesi seurakuntaan tai tuttuun pappiin sopiaksesi rippikoulun käymisestä. Lue lisää: aikuisrippikoulu.
Jos asut Espoon tuomiokirkkoseurakunnan alueella, ota henkilökohtaisen aikuisrippikoulun pitämiseksi yhteyttä aikuisrippikoulusta vastaavaan pappiin: Raigo Liiman, raigo.liiman@evl.fi, p. 050 4380 116.
Onko tapahtumassa järjestettynä valokuvaus tai saanko ottaa mukaan oman valokuvaajan?
Hääpäivässä ei ole mukana erillistä kuvaajaa, mutta mukaan voi ottaa oman valokuvaajan.
Voinko osallistua, vaikka en ole paikkakuntalainen tai kuulun eri seurakuntaan?
Kyllä voit - tervetuloa mukaan rakkaudentäyteiseen päivään!
Ota yhteyttä
Vastuualue: yleishallinto ja julistuksen toiminnon vastaava.