Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kappeli tuhoutui tulipalossa kiirastorstaina 14.4.2022.
Tutustu Perkkaan kappelin muistelusivuihin.
Liikenneyhteyksiltään hyvässä paikassa Leppävaarassa Kehä ykkösen kupeessa sijainnut Perkkaan kappeli oli suosittu vihki- ja kastekirkko. Saliin mahtui 80 henkeä.
Kappeli peruskorjattiin vuonna 2014. Peruskorjauksessa uusittiin muun muassa rakennustekniikka, ilmastointi, valaistus, kalustus, keittiö ja äänentoistojärjestelmä. Esteettömyyteen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja sisäänkäyntiin asennettiin invaluiska. Uudistettu pieni moderni lämmityskeittiö mahdollisti muistotilaisuuksien ja muiden tilaisuuksien järjestämisen tarjoiluineen.
Tilassa on ollut käyttövuosinaan runsaasti monipuolista kirkollista ja muuta toimintaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Perkkaan kappelin menetys tuntuu monien ihmisten elämässä. Kiitoksella muistamme kaikkia niitä 93 vuotta, jolloin saimme osallistua tilaisuuksiin ja toimintaan kauniin, valoisan ja sympaattisen kappelin akustisesti miellyttävässä ilmapiirissä.
Leppävaaran pikkukirkko eli Perkkaan kappeli rakennettiin vuonna 1929 ja vihittiin käyttöön saman vuoden ensimmäisenä adventtina.
Kappeli rakennettiin vapaaehtoisvoimin. Varat kirkon rakentamiseksi saatiin lainarahan lisäksi ompeluseurojen myyjäisten tuotosta. Tontti saatiin lahjoituksena yhdellä markalla Kiinteistöosakeyhtiö M. G. Steniukselta ja hirret sekä muuta puutavaraa saatiin, kun Helsingin Suomalainen Säästöpankki lahjoitti Helsingissä Hallituskadun ja Kluuvikadun kulmassa olleen purettavaksi määrätyn hotellin.
Kirkon esineistökin saatiin lahjoituksina, mm. leppävaaralainen taiteilija Anna Sahlstén maalasi taulun "Hyvä paimen". Kirkon suunnitteli kannatusyhdistyksessä aktiivisesti toiminut arkkitehti Berndt Blom. Alberga-Leppävaaran kirkonkannatusyhdistys ja Alberga svenska kyrkoförening luovuttivat Leppävaaran vanhan kirkon nimellä kulkeneen kappelin Espoon seurakunnille kesällä 1954.
Kirkon värikäs syntyhistoria kertoo Leppävaaran alueen asukkaiden aktiivisuudesta. Vuosien aikana rakennus on toiminut hengellisten tilaisuuksien ja kerhojen lisäksi Ilmolan lastentarhan suojana 1940–50-lukujen vaihteessa.
Perkkaan kappeli on ollut osa Leppävaaran alueen paikallishistoriaa. Alustus Leppävaaran pikkukirkon eli Perkkaan kappelin vaiheista Leppävaara-seuran sivuilla.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä