Soukan kappeli
Soukankuja 3, 02360 Espoo
050 511 0310 vahtimestari
150
Soukan kappeli on avoinna ma-ti klo 9–15, ke toiminnan mukaan, to-pe klo 9–15, la-su ja muut pyhät toiminnan mukaan. Messu sunnuntaisin klo 17.
Soukan kappeli valmistui v. 1978 ja sen suunnitteli arkkitehti Veijo Martikainen. Rakennus peruskorjattiin v. 2003, jolloin mm. tiiliverhous uusittiin. Soukan kappeli on lähellä metroasemaa.
Kappelissa on 150 istumapaikkaa ja seurakuntasalissa 80 pöytäpaikkaa.
Kastepuu
Soukan kappelin kastepuun suunnittelun lähtökohtana olivat tilassa jo käytetyt materiaalit sekä värit valkea, harmaa ja kupari. Kastepuun on suunnitellut lastenohjaaja ja keraamikko Katriina Vilkman Espoonlahden seurakunnasta. Teoksen toteutti seppämestari Jouko Nieminen Vantaalta.
Kastepuussa on kolme runkoa, joka kuvaa kolmiyhteyttä. Lehvästö on metallia. Yhtenä suunnittelun lähtökohtana olivat kappelin kupariset kynttilänjalat, joissa on samaa muotokieltä kuin puussa. Kastepuu on sijoitettu kappelin kastemaljan viereen.

Tila- ja toimitusvaraukset
Toimitusvaraukset kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia varten Espoon aluekeskusrekisteristä puhelimitse 09 8050 2601
- maanantai-tiistai klo 9-15
- keskiviikko-torstai klo 9-12
- perjantaisin suljettu
Espoonlahden seurakunnan seurakuntatoimisto on avoinna ma–pe klo 9–12 ja seurakuntasihteeriltä voi varata tiloja mm. konsertteja, ryhmien kokoontumisia ja kokouksia varten, p. (09) 8050 6000 tai espoonlahdenseurakunta(at)evl.fi
Parkkipaikat
Kappelin lähellä on paikkoja noin 20 autolle.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Soukankuja 3, 02360 Espoo
Toivoa naisille- maailmanlaaja rukousketju
Toivoa Naisille - kokoontumisessa liitytään maailmanlaajaan rukousketjuun, jossa rukoillaan samojen aiheiden puolesta yli 120 kielellä ympäri maailmaa. Toivoa Naisille- työ on osa medialähetysjärjestö Sansan työtä. Ryhmä on avoin kaikille, myös miehille. Yhdessä myös kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia.Soukankuja 3, 02360 Espoo
Seurakunnan oma vertaistukiryhmä raittuteen
Tukea raittiuteen. Vertaisryhmässä on mahdollisuus keskustella, saada ja antaa tukea riippuvuusongelmaan.Soukankuja 3, 02360 Espoo
Maksutonta lastenhoitoapua
Tarvitsetko aikaa omien asioiden hoitamiseen tai ihan vain oman pienen hetken? Tuo silloin lapsesi maksuttomaan lastenhoitoon. Mukaan voi laittaa myös pienet eväät.Soukankuja 3, 02360 Espoo
Soukan kappelin vauvakerho
Vauvakerho on tarkoitettu vauvoille ja heidän vanhemmilleen. Vauvakerhossa on mahdollisuus tutustua muihin vanhempiin ja jakaa kokemuksia vauva-arjesta.Soukankuja 3, 02360 Espoo
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys Soukan kappelissa
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys 3.-7.11.2026 kaikkialla Suomessa! Tervetuloa äänestämään!Soukankuja 3, 02360 Espoo
Yhteisen tulen äärellä
Tule kohtaamaan toisia, kertomaan kuulumisia ja lämmittelemään tulen äärelle Soukan kappelin pihalle. Tuleen tuijottelu, jos mikä, on rauhoittavaa ja yhdistävää.Soukankuja 3, 02360 Espoo
Savityökurssi 4.-7.-luokkalaisille
Savityökurssi 4.-7.-luokkalaisille.Soukankuja 3, 02360 Espoo