Muskariopet Tapiolan kirkolla

Muskarissa viihdytään

Muskari on ilon ja riemun paikka, joka kehittää lapsen oppimisvalmiuksia ja perheen lauluvarastoa sekä vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta. Musiikkileikkikoulussa voi mukavassa ilmapiirissä tutustua seurakunnan toimintaan ja kokea turvallisen Taivaan Isän hoivaavan kosketuksen.

Opettajilla on vuosikymmenten kokemus ja vahva ammattitaito muskariryhmien ohjaamiseen. Monet perheet ja lapset ovat luoneet pitkiä ja kestäviä perhetuttavuuksia muskarissa. 

Kaikissa Espoon seurakunnissa on vilkasta muskaritoimintaa. Tervetuloa mukaan laulun ja leikin maailmaan.

Muskarin rytmisoittimia

Muskarien ikäryhmät

 

Seuraavissa ryhmissä lapsi käy muskarissa aikuisen kanssa:

Vauvat         
Pienet vauvat 3-7 kk
Isot vauvat  n.8-12 kk

Huom. syntymätöntä pikkuista ei voi ilmoittaa muskariin, sillä lapsella tulee olla  henkilötunnus.

Vauvamuskarissa lauletaan, körötellään, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia.             

1-vuotiaat
Tunnin kesto 30 min.

2-vuotiaat
Tunnin kesto 30 min.

Sisarusryhmät

Huom. Sisarusryhmään voi osallistua myös yhden lapsen kanssa. Valitse silloin lapsen ikätason mukainen ryhmä.

Pienet sisarukset eli taaperosisarukset: vanhempi lapsi on alle 3-vuotias kauden alkaessa.
Isot sisarukset eli leikki-ikäiset sisarukset: vanhempi lapsi on yli 3-vuotias kauden alkaessa.
Tunnin kesto 30-40 min.


Seuraavissa ryhmissä lapsi käy muskarissa yksin, ilman vanhempaa:

3, 4, 5 ja 6-vuotiaiden muskarin kesto on 40 min.

5-kielinen kantele
Suositusikä 6 vuotta kauden alkaessa.Tunnin kesto 40-60 min.
Kanteleen hankinnasta sovitaan opettajan kanssa kauden alkaessa. Uuden kanteleen hinta noin 150 €, lainakannel myös mahdollinen joissain seurakunnissa.

Lapsikuorot

Tuomiokirkkoseurakunnassa, Leppävaarassa, Tapiolassa ja Espoonlahdessa toimivat muskari-ikäisille (5- 7/8 -v.) tarkoitetut lapsikuorot.Toiminta on maksutonta ja kuoroja johtavat tutut muskariopettajat. Ilmoittautuminen ryhmään tapahtuu nettilomakkeen kautta.

Ota yhteyttä

Taija Karppinen
Muskariopettaja
Tuomiokirkkoseurakunta
09 8050 3962
Kirkkokatu 10
02770 Espoo
Sonja Munter-Mäkeläinen
Musiikkileikkikoulun opettaja
Olarin seurakunta
Olarinluoma 4
02200 Espoo
Eeva-Maria (Essi) Nyyssönen
Musiikkileikkikoulunopettaja
Leppävaaran seurakunta
09 8050 5591
Alberganesplanadi 1
02600 Espoo
Anne Pietilä
musiikkileikkikoulunopettaja
Espoonlahden seurakunta
Kipparinkatu 8
02320 Espoo
Mari Rautanen
Seurakuntasihteeri
Olarin seurakunta
09 8050 7925
Olarinluoma b4
02200 Espoo
Liisa Soinio
Musiikkileikkikoulunopettaja
Tapiolan seurakunta
09 8050 4464
Kirkkopolku 6
02100 Espoo
Heli Vapaakallio
Muskariopettaja
Auroran kappeli
Tuomiokirkkoseurakunta
Viherlaakson kappeli
09 8050 3591
Kirkkokatu 10
02770 Espoo
Annele Westerlund
muskariopettaja
Kalajärven kappeli
Tuomiokirkkoseurakunta
Viestit Heli Vapaakallion kautta: heli.vapaakallio@evl.fi