Lattialla lapset ja aikuinen tkemässä yhdessä lattialle kuvaa raamatun kertomuksesta
Pyhäkoulussa on lupa ihmetellä ja hiljentyä yhdessä Pyhän äärellä. Kuva: Tiina Hänninen

Pyhäkoulu

Pyhäkoulu – lasten jumalanpalvelus

Pyhäkoulu on lapsia varten. Siellä kerrotaan Raamatun kertomuksia, jutellaan elämän suurista kysymyksistä pienelle ihmiselle sopivalla tavalla, lauletaan, askarrellaan ja viihdytään yhdessä. Pyhäkoulu on alkaen 4-vuotiaille lapsille, mutta mukaan voi tulla vaikka koko perhe. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Toiminta on maksutonta.

Kirjepyhäkoulu

Kirjepyhäkouluun voi liittyä milloin vain! Kirjepyhäkoululainen saa noin kahdeksan kertaa vuodessa kotiin kirjeen tai sähköpostikirjeen, jossa seikkailevat Lastenkirkon Päkä ja Pulmu. Kirjeet sisältävät hartausosuuden ja jotakin mukavaa tehtävää. Kirjepyhäkoulu on tarkoitettu 3-8-vuotiaille.
Katso lisää seurakuntien sivuilta. 

Alhaalta löydät linkit Espoon seurakuntien pyhäkoulujen tietoihin.

 

 

 

Kuvassa lapsi pohdiskelee.
Pyhäkoulussa ihmetellään suuria kertomuksia. Kuva: Antti Rintala.