Kolme SyysMatin Markkinoiden talkoolaista kahvikärryjen ääressä.

SyysMatin Markkinoiden talkoolaisia kahvikärryjen ääressä.

SyysMatin Markkinat tehdään yhdessä

Markkinat saadaan eloon yhteisellä tekemisellä. Vuosien varrella mukaan on tullut yhä uudelleen yhteisistä talkoista kiinnostuneita, niin konkareita kuin ensikertalaisia. Talkoolaiset tunnistaa SyysMatti-vaatteista tunnuksineen. Joukossa on seurakuntalaisia, työntekijöitä ja kauempaakin tulleita, muuten innostuneita.

Valitse oma tehtäväsi kiinnostuksesi mukaan

Markkinatehtävistä voit valita mieleisesi. Koskaan ei joudu tekemään sellaista, mihin omat taidot tai kiinnostus eivät tunnu riittävän.

Yksi vuoro on kahden tunnin mittainen, mutta halutessasi voit valita myös useampia vuoroja. Reippaammasta nikkaroinnista kiinnostuneille on tarjolla markkinakojujen rakentelua.

Vuoroasi varten saat lainaksi SyysMatin tunnusvaatteet.

Korvaukseksi 2 tunnin vuorosta saat kahvilipun, jolla saat kahvin ja suolaisen tai makean herkun ilmaiseksi kahvikärrystä. Jos teet enemmän vuoroja, saat korvaukseksi ruokalipun, jolla saat syödä lounaan seurakuntatalolla.

ILMOITTAUDU TÄSTÄ 1.5.2026 ALKAEN:
Haluan vapaaehtoiseksi SyysMatin Markkinoille 2026!Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Ilmoittautumisinkin takaa löydät kattavan listan tarjolla olevista tehtävistä.

Ilmoittaudu SyysMatin Markkinoiden vapaaehtoiseksi joko sähköisesti edellä olevasta linkistä tai paperisella ilmoittautumislomakkeella, joita on saatavilla kappeleilta ja virastotalo Kirkonkympin vahtimestarilta (os. Kirkkokatu 10, Espoo).

Vapaaehtoiset toimivat esim. seuraavissa tehtävissä: 

  • alue- ja teemapolkuoppaana
  • eläinpisteen hoitajana
  • kahvikärryn vetäjänä / kahvin myyjänä
  • lasten puuhapajan tai keppihevospajan askarteluohjaajana
  • makkaranmyyjänä
  • soppatykki-pihakahvilan hoitajana
  • jne.

Voit kysellä tehtävistä lisää:

  • Merja Lehtisalo: p. 050 438 0176 tai merja.lehtisalo(ät)evl.fi
  • SyysMatti-sihteeri: p. 050 575 6488 tai syysmatti.espoontuomiokirkkoseurakunta(ät)evl.fi.

Voit myös katsoa alla olevasta kuvakarusellista, minkälaisia talkoohommia SyysMatin Markkinoilla tehdään.

Tervetuloa toimeliaitten syysmattilaisten joukkoon tänäkin vuonna!

SyysMatin Markkinoiden keppihevoset kaipaavat päitä!

Neulotko paljon? Tai onko sinulle kertynyt vanhoja villasukkapareja, joiden toinen sukka on vielä ehjä?

Yksi suosituimmista SyysMatin askartelupisteistä on vuosi toisensa perään keppihevospaja. Keppihevosten päät tehdään villasukista. Tarvitsemme joka vuosi kymmeniä villasukkia, jotta kaikki kepparit saavat kunnon pään. Jos sinulla on lahjoittaa vanhoja tai uusia, ehjiä villasukkia tähän tarkoitukseen, otamme niitä kiitollisina vastaan kappeleilla, seurakuntatalolla ja Kirkonkympissä.

Laita lahjoituksesi päälle maininta, että kyse on SyysMatin keppihevosten villasukkapäistä, niin se ohjautuu oikeaan paikkaan ajoissa.