Hyppää sisältöön

Vanhemmille

Seurakunnan nuorisotyössä tapahtuu monenlaista monen ikäisille. Nuorisotiiminä haluamme olla perheiden palveluksessa. Tämä tarkoittaa tervettä kristillistä kasvatusta ja läsnäoloa nuorten elämässä – hyvissä ja huonoissa hetkissä.

Rippikoulun jälkeinen aika on monelle nuorelle sitä suurinta kasvun aikaa. Me haluamme olla nuoria varten juuri tässä ajassa. Tarjoamme nuorille paikkaa ja tilaa olla oma itsensä, vailla kilpailua tai eriarvoisuutta. Kaikki ovat siis samanarvoisia; yhtä rakkaita ja tärkeitä juuri sellaisena kuin on.

Seurakunnan nuortentoiminta on monipuolista, jossa nuori on keskiössä. Muunmuassa erilaisten tiimien kautta nuorella on mahdollisuus olla tekemässä omannäköistä seurakuntaa. Isostoiminnassa puolestaan opetellaan ryhmänohjaustaitoja, samalla omaa hengellistä elämää pohtien. Kaikki toiminta nivoutuu siihen armoon ja rakkauteen, jonka Jumala on meille antanut.

Mikäli teillä on kysyttävää, niin olkaa rohkeasti yhteydessä. Mikään asia ei ole liian pieni ollakseen tärkeä.

LAITA SE OVI KIINNI!

Vertaisryhmä murrosikäisten vanhemmille. Itsenäistyvä nuori voi tuntua yhtäkkiä kovin vieraalta: mihin katosi se pieni olento, joka painautui syliin? Minkälaisen roolin otan itsenäistyvän ihmisen rinnalla? Tarvitaanko minua enää mihinkään? 

Sinä olen lapsellesi se paras vanhempi, vaikka välillä pieleen menisikin. Vertaisryhmässä jaamme kokemuksia, pohdimme vaihtoehtoisia toimintatapoja, kirkastamme vahvuuksiamme vanhempina ja kannustamme toisiamme työskentelemään haasteiden parissa. Ryhmää ohjaavat perhetyöntekijä, työnohjaaja Kristiina Larjava sekä kasvatustieteilijä, työnohjaaja ja kahden teinin äiti Emmi Meloni. Tarjolla kahvia, teetä ja pientä suolaista nyyttärihenkeen.  

Ryhmä kokoontuu Tapiolan kirkolla (ryhmätila Kaipuu) yhteensä kuusi kertaa: 
ke 1.3. klo 17.30–19.15
ke 22.3. klo 17.30–19.15
ke 5.4. klo 17.30–19.15
ti 25.4. klo 17.30–19.15 (huom! viikonpäivä!)
ke 10.5. klo 17.30–19.15
ke 24.5. klo 17.30–19.15

Ryhmä on osallistujille maksuton ja siihen mahtuu 5-8 osallistujaa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ke 22.2 mennessä emmi.meloni@villaverso.fi tai puh. 045 6752869.

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja
Tapiolan seurakunta
Kirkkopolku 6
02110 Espoo

Rippikoulun jälkeinen nuorisotyö, nuoret aikuiset, bändihommelit ja äänentoistotekniikka

// ]]>