Keväinen kävelytempaus tutustuttaa Espoon kulttuurimaisemassa kulkevaan uuteen pyhiinvaellusreittiin ja kerää varoja nuorten hyväksi
Espooseen on avattu 13 kilometriä pitkä esteetön pyhiinvaellusreitti. Espoon seurakunnat järjestävät sunnuntaina 28. huhtikuuta kävelytapahtuman, jossa kerätään varoja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi Yhteisvastuukeräyksen kautta.
Espoolaisia haastetaan nyt tekemään hyvää liikkumalla. Kävele avusta totta -vaellus on Linnaisista Espoon tuomiokirkolle kulkevan uuden pyhiinvaellusreitin avaustapahtuma. Avaa reitin tiedot karttanäkymässäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Jokainen liikuttu kilometri kerryttää lahjoituspottia
Kävele avusta totta -tapahtumassa voit liikkua koko reitin tai valitsemasi matkan jalan tai pyörällä. Liikkuen osallistuminen on maksutonta. Tapahtuman aikana kuljetut kilometrit lasketaan yhteen. Ultrajuoksua harrastava pastori Heikki Lehti on lupautunut kulkemaan saman matkan, joka osallistujien kulkemista kilometreistä yhteensä kertyy.
Kuka tahansa yksityishenkilö tai yritys saa ilmoittautua lahjoittajaksi. Lahjoittajat sitoutuvat maksamaan haluamansa summan (0,1–1 €) jokaisesta Heikin liikkumasta kilometristä. Kerätty summa lahjoitetaan Yhteisvastuukeräykselle, jonka kotimaan kohteena tänä vuonna ovat yksinäisyydestä kärsivät tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret.
- Haluatko lahjoittaa? Täytä lahjoituslomake täälläLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Espoon seurakuntayhtymästä otetaan sinuun yhteyttä tapahtuman päätyttyä. Lämmin kiitos tuestasi!
- Osallistutko kävelemällä? Muista ilmoittaa kulkemasi matka heti tapahtuman jälkeen. Tällä tavalla autat kasvattamaan lahjoitussumaa. Avaa kilometrilomake tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Vaellusreitti tutustuttaa paikallishistoriaan ja lähiluontoon
Pyhiinvaellusreitti alkaa Linnaisten kartanolta, Espoon ja Vantaan rajalta, jatkuu länteen kohti Träskändan kartanonpuistoa ja päättyy Espoon tuomiokirkkoon. Reitin varrella on yhdeksän pysähdyspaikkaa, joissa voit perehtyä alueen historiaan ja halutessasi pysähtyä miettimään oman elämän matkaa.
Reitti on noin 13 kilometriä pitkä ja kulkee suurimmaksi osaksi ulkoiluteitä pitkin. Osa reitistä kulkee autoteiden vieressä jalkakäytävällä. Keväästä syksyyn reitti sopii kuljettavaksi lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa. Träskändan kartanonpuistossa voi valita helppokulkuisen reitin Kuninkaantietä pitkin tai vaihtoehtoisesti Glimsinjoen luontopolun, joka ei ole esteetön.
Reittiä ei ole merkattu maastoon, vaan sitä voi seurata puhelimen selaimella tai Citynomadi-sovelluksesta. Tapahtuman aikana sunnuntaina 28.4. reitin varrella on vapaaehtoisia neuvomassa kulkijoita. Aloituspisteessä Linnaisten kartanon edustalla (Ainontie 33, Vantaa) on päivystys klo 10–14. Reitin puolivälissä sijaitsevan Auroran kappelin tiloissa on esteetön wc.
Linnaisten pyhiinvaellusreitti on helppo saavuttaa julkisilla liikennevälineillä: reitin lähellä on useita bussipysäkkejä, ja Espoon tuomiokirkolta on lähimmälle juna-asemalle noin kilometri.
Voit kävellä esimerkiksi seuraavat etapit:
Linnaisten Kartano – Auroran kappeli 5,6 km
(Lähtöpaikka: Ainontie 33, Vantaa)
Matkalla näet Pitkäjärven rantojen kevätloistoa ja voit tutustua Linnaisten, Jupperin ja Dalsvikin kartanoiden historiaan. Pistäydy lopuksi Auroran kappelin yhteisvastuutapahtumassa, jossa on myytävänä virvokkeita ja pientä purtavaa. Koko perheen tapahtumassa voit virkistyä 28.4. klo 10–14.
Auroran kappeli – Glimsin talomuseo 3,5 km
(Lähtöpaikka: Heiniemenpolku 1)
Tällä etapilla koet Träskändan puiston historiallisen miljöön. Voit valita reitin Glimsinjoen luontopolkua pitkin tai esteettömän reitin Kuninkaantien vartta Ingaksen pappilalle. Matkan voit päättää vierailemalla Glimsin talomuseossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, joka on tapahtumapäivänä avoinna klo 11–16.
Glimsin talomuseo – Espoon tuomiokirkko 3,7 km
(Lähtöpaikka: Glimsintie 1)
Glimsin talomuseosta reitti kulkee Kirkkojärven kosteikon ohitse Espoon tuomiokirkolle. Tuomiokirkko on tapahtumapäivänä avoinna klo 10–18, ja klo 16 kirkossa alkaa Pienten oma kirkkohetki. Pitäjäntuvassa kirkon kupeessa voit tutustua pyhiinvaelluksiin klo 12–16 Turun Pyhiinvaelluskeskuksen edustajien johdolla.
Glimsin talomuseo ja Espoon tuomiokirkkoseurakunta ovat mukana Kävele avusta totta -tapahtumassa järjestämällä ohjelmaa reitin varrella.
Seuraa tapahtumaa Instagramissa: @kirkkoespoossa
- Kulje Linnainen – Tuomiokirkko -reittiä Citynomadin opastuksellaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Tutustu Espoon pyhiinvaelluksiin
- Lue Heikki Lehden haastattelu Kirkko & Kaupunki -lehden numerosta 6/2024 (näköislehti)Linkki avautuu uudessa välilehdessä
- Katso miten Yhteisvastuu 2024 auttaa nuoria Suomessa ja maailmalla
18.4.2024 14.57