Konsertti: Ylva Haru (soolo)

pe 30.10. klo 19.00
Ylva Haru ja kitara, katse sivulle, taustalla kuusipuita laskevan auringon valossa

Leppävaaran kirkko

Ylva Haru on suomenkielistä folk/pop-americana-henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka soundi ja kappaleet ovat yhdistelmä herkkyyttä, runsaita kitaroita ja lauluharmonioita, vahvoja melodioita ja pohtivia, runomaisia tekstejä. Tervetuloa tarinoiden matkaan. Konserttiin on vapaa pääsy.

Artistin tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä vierailtuaan lauluntekijä kuuli meren soivan syksyllä 2012. Taianomaisen kokemuksen myötä syntyi taiteilijanimi Ylva Haru, joka on soinut julkaistujen laulujen muodossa vuodesta 2016 alkaen.

Musiikkiinsa ja kappaleiden sovituksiin lauluntekijä ammentaa inspiraatiota muun muassa luonnosta, muusta taiteesta, arkkitehtuurista, visuaalisuudesta, henkisyydestä, mystiikasta, kirjoista, tarinoista, luovuutta inspiroivista ja rauhoittavista ympäristöistä. Hän on omimmillaan pienimpienkin vivahteiden, tunteiden ja yksityiskohtien havaitsemisessa ja niiden sanoittamisessa.

Viimeisin taiteilijan tuottama kokopitkä Kuiskaa mulle -albumi julkaistiin tammikuussa 2026 hänen oman Lotta Roots -levymerkin kautta. Uutta albumia ovat edeltäneet Perhosten valtakunta -albumi (2024), Linnut-albumi(2019) sekä Tuulensuoja-EP(2016) saaden hyvän vastaanoton sekä mukavasti radiosoittoa. Kappaleet teksteineen ovat saaneet kiitosta ja laulut ovat löytäneet tiensä laajemmalle kuuluviin sekä osaksi kuulijoiden omia elämäntarinoita.  

Uusi pitkäsoitto juhlistaa Ylva Harun kymmenvuotista julkaisutaivalta. 

Ylva Haru keikkailee soolo-, trio- ja bändikokoonpanoilla. Soolokeikoilla on mahdollisuus päästä syvemmälle herkän ytimen ääreen, kun laulut soivat kaikkein riisutuimmissa muodoissaan.

Konserttiin on vapaa pääsy.

Kuva Jari Heikkilä

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Leppävaaran seurakunta

Ota yhteyttä

Kanttori
Leppävaaran seurakunta
Veräjäkallionkatu 2
02650 Espoo

Kanttori ja yhteisömuusikko. Kuoro kaikille -toiminta, Nuorten kuoro, projektimaisemmat musajutut, messubändit ja messukuorot, monikulttuurinen työ, lasten ja nuorten musatoiminnan koordinointi, kasvatuksen vastuukanttori, jumalanpalveluselämän kehittäminen.