”On kiva, kun illoissa voi rupatella aikuisten kesken.”

Reetta: ”Jäin vajaa vuosi sitten eläkkeelle. Ihan uusi tilanne. Työ on ollut iso osa arkea yli 40-vuotta. Ystävä kysyi, lähdenkö Safkaa ja seuraa -iltaan vapaaehtoiseksi. Hän oli illoissa työntekijän roolissa. Ehdotti, että pyydän naapurin Liisan mukaan. Tiesi, että Liisa puhuu montaa kieltä.

Sillä kerralla Safkaa ja seuraa -ilta oli kansainvälinen ilta. Liisa lähti. Leikitimme lapsia, kun vanhemmat ideoivat jotain tulevaa iltaa.

Itse olen lähtenyt sen jälkeen aina, kun on tarvetta ollut ja omiin aikatauluihin sopii. Meillä ei ole lasten lapsia. On kiva, kun illoissa voi rupatella aikuisten kesken ja halutessaan kohdata myös pikkuväkeä.

Olen hoitanut pieniä tehtäviä kuten ruokailun rahastamista ja kirpputoripöytien varausten vastaanottamista. Myös keittiöhommat ovat tulleet tutuiksi. Olen aina tykännyt ruuanlaitosta ja siivoamisesta.

Koen vaikeana rentoutua vaan istuen, siksi ilmoittaudun aina johonkin vapaaehtoistehtävään. Siinä saa ilon olla hyödyksi ja silti ilta on itselleni ennen kaikkea virkistävä.”

 

Vaaleatukkainen nainen selin, häntä vastapäätä tummatukkainen nainen, he juovat kahvia ja heillä on hauskaa.