Uutislistaukseen

Kimuralli-festivaali kokoaa musisoivia lapsia ja nuoria kirkkomusiikin äärelle Espoossa

Lasten ja nuorten kirkkomusiikkifestivaali KIMURALLI kokoaa laulavia ja soittavia lapsia ja nuoria yhdessä musisoimaan kirkkomusiikin parissa pitkin vuotta 2022.

Kimuralli_lukkariM_2022.jpg

Kuva: Sonja Grönqvist. Kuorolaisia ja kanttori Elina Jokivuori harjoittelemassa Tapiolan kirkossa.

–Lapset ja nuoret ovat melko vähän kosketuksissa kirkkomusiikin kanssa. Tarve omalle festivaalille on noussut siitä, Tapiolan kanttori Elina Jokivuori toteaa.

Tapahtumaa varten kootaan orkesteri nuorista soittajista sekä suurkuoro lapsi- ja nuorisokuoroista ympäri Espoota ja pääkaupunkiseutua. Orkesteri koostuu yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten muusikoiden lisäksi nuorista musiikin ammattiopiskelijoista Sibelius-Akatemiasta. Kuorolaiset ovat musiikkiluokkien, musiikkiopistojen sekä seurakuntien kuoroista. 

Festivaalin ohjelmassa on lapsikuorojen konsertti äitienpäivänä sunnuntaina 8.5. klo 18 Espoon tuomiokirkossa sekä perjantaina 16.9. klo 10 Tapiolan kirkossa alakouluille suunnattu Veli Kujalan säveltämä tarinallinen urkukonsertti Kun valas hotkaisi Joonan. Espoon kuvataidekoulu tuottaa ja toteuttaa visualisoinnin Tapiolan kirkon kirkkosaliin. 

Festivaalin päätapahtuma on lauantaina 8.10. klo 18 juhlakonsertti Tapiolan kirkossa, jossa kantaesitetään tapahtumaa varten säveltäjä Petros Paukkuselta tilattu tilaussävellys Euphonia Iuventutis – Messu kuorolle, orkesterille ja uruille. Konsertin johtaa kapellimestari Jonas Rannila

Konsertteja edeltävä harjoitusperiodi on olennainen osa festivaalitapahtumaa, jossa nuoret muusikon alut pääsevät yhdessä työstämään esitettäviä teoksia huippukapellimestarin ja tilausteoksen säveltäjän vuorovaikutuksellisessa ohjauksessa.  

Festivaalin järjestää Tapiolan seurakunta yhteistyössä muiden seurakuntien ja musiikkiopistojen kanssa. Lapsia ja nuoria osallistuu mm. seuraavista oppilaitoksista ja kuoroista: Lapsia ja nuoria osallistuu mm. seuraavista oppilaitoksista ja kuoroista: Espoon, Länsi-Uudenmaan ja Pohjois-Helsingin musiikkiopistot, Tapiolan koulujen musiikkiluokatEspoon ja Helsingin seurakuntien lapsi- ja nuorisokuorot sekä Espoon kuvataidekoulu. Tapahtuman taiteellisena tuottajana toimii Tapiolan seurakunnan kasvatuksen kanttori Elina Jokivuori yhdessä Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan varhaisiän musiikkikasvattaja Heli Vapaakallion kanssa. 

Festivaalin tavoitteena on edistää lasten ja nuorten osallisuutta sekä perinteiseen että aikamme klassiseen kirkkomusiikkiin yhdessä tekemällä ja kukin omaa lahjakkuuttaan käyttäen.

 

Uutista päivitetty pe 29.4. yhteistyökumppaneiden ja sitaatin osalta. MA

2022-04-29 11:12:00.0