Uutislistaukseen

Kesän väriloisto kaunistaa Espoon hautausmaita

Tällä viikolla toimitetaan 14 000 taimea istutettavaksi Espoon seurakuntayhtymän kolmelle hautausmaalle. Istutus on tarkoitus saada valmiiksi juhannukseen mennessä.

Kuvassa hautausmaatyöntekijä ja runsas määrä istutusta odottavia kesäkukkia.

Kuva: Agneta Gestrin

Nyt saapuvat kesäkukat istutetaan Kirkon, Kappelin ja Kellonummen hautausmaille. Lisäksi sankarihaudoille istutetaan juhannuksen jälkeen orvokkien tilalle valkoisia begonioita ja sinisiä salvioita. Yhteensä sankarihaudoille istutetaan kevään ja alkukesän aikana 3000 kukkaa.
 

Ympäristö otetaan huomioon hoidossa

Ylipuutarhuri Miina Renqvist sanoo, että ympäristöasioita ajatellaan taimitilauksen yhteydessä jo edeltävänä syksynä.

- Valitsemme kukkia, jotka pärjäävät vähemmällä hoidolla, niukemmalla vedellä ja lannoitteilla eivätkä tarvitse torjunta-aineita.

Kukantaimet tuodaan hautausmaille kahdelta suomalaiselta puutarhalta. Taimien toimittajat noutavat istutuksen jälkeen taimien muoviruukut ja -korit kierrätykseen.

Yksivuotisia suosikkeja ovat erilaiset begoniat ja palsamilajit. Haudoille istutetaan vaaleanpunaisia, valkoisia sekä eri sävyisiä punaisia ja oransseja kukkia.

Hautausmailla pörräävistä ruohotrimmereistä suurin osa on vaihdettu akkukäyttöisiin malleihin. Seurakuntayhtymän vihertyöntekijät testaavat myös, miten ruohonleikkuu sujuu akkukäyttöisillä ruohonleikkureilla.

Kasvilajit valitaan sen mukaan, mihin ne istutetaan. Äärimmäisen kuivien ja lämpimien kausien varalta on tärkeää, että kukantaimet on valittu oikein.

-Sitten pitää vain kastella, kastella ja kastella joka päivä. Aamu alkaa 10 litraisten vesikannujen kantamisella hoitohaudoille, Renqvist kertoo.
 

Kukkien hoito on kestävä hoitovaihtoehto

Edullisin haudanhoitotapa on niin sanottu pinnan hoito. Siitä omaiset voivat tehdä sopimuksen Espoon seurakuntien palvelukeskuksen hautatoimiston kanssa. Sieltä voi myös tilata kukkien hoidon.

Kirkon hautausmaalla kukkien hoito on 2 500:lla yhteensä 12 000 haudasta.

Palveluna seurakunnilta hankitun kukkienhoidon edut tulevat esiin, jos omaisella on haudalle pitkä matka tai hän on iäkäs.

Kukkienhoitokausi alkaa 1. kesäkuuta ja jatkuu syyskuun loppuun. Kesäkukkien istuttaminen alkaa 10. kesäkuuta, kun yöpakkasten vaara on ohi.

Lue lisää hautojen hoitovaihtoehdoistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lue lisää Espoon seurakuntien hautausmaistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2022-06-15 10:54:33.0