Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien ehdokasasettelun loppusuora häämöttää – vielä ehdit mukaan!

Pyrin vaikuttamaan niin, että kirkko olisi merkityksellinen myös tässä ajassa

Marraskuussa järjestettävien seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15.9.2022 klo 16. Vielä on kaksi viikkoa aikaa valita itselleen sopiva valitsijayhdistys ja asettua ehdolle.  

Kaikissa Espoon seurakunnissa on tällä hetkellä yhdestä kolmeen valitsijayhdistystä. Mikäli niiden joukosta ei löydy itselle sopivaa, ehtii uudenkin vielä perustaa.  
 
Valitsijayhdistysten yhteyshenkilöt kertoivat, että ehdokkaita on löytynyt, mutta kaikilla listoilla on vielä tilaa uusillekin kiinnostuneille.  

- Ehdokasasettelu ei ole koskaan helppoa, mutta näyttää, että saamme hyvän ja monipuolisen ehdokasjoukon vaaleihin, kertoo Risto Sepponen Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Yhdessä matkalla -listalta.  

Yleisimmät ehdokaslistat Espoossa ovat Kirkko kaikille, Yhdessä matkalla ja Kokoomus ja sitoutumattomat. Ehdokaslistoilta löytyy sekä jo nyt luottamustehtävissä toimivia ehdokkaita että uusia luottamustehtävistä kiinnostuneita. Uusista ehdokkaista on oltu valitsijayhdistyksissä innoissaan. 

- Olemme saaneet uusia ehdokkaita listalle, mikä on erittäin iloinen asia, sanoo Herttaliisa Tuure Leppävaaran seurakunnan Kokoomus ja sitoutumattomat -listalta. 

Moni valitsijayhdistys kertoi ehdokasjoukkonsa olevan moninaista, kuten on myös Espoon seurakuntien jäsenistö. Listoilta löytyy eri-ikäisiä ihmisiä eri asuinalueilta ja erilaisista taustoista. 

- Tällä hetkellä mukana on ehdokkaita nuorista aikuisista eläkeläisiin, kertoo Kira Järves Olarin seurakunnan Kirkko kaikille -listalta. 

Vuoden 2018 seurakuntavaaleissa Espoon seurakunnissa oli ehdolla seurakuntaneuvostoihin yhteensä 254 ehdokasta ja yhteiseen kirkkovaltuustoon yhteensä 231 ehdokasta.  

Vielä ehtii mukaan! 

Vaalivuoden aikana herätetään ajatuksia ja keskustelua kolmen valtakunnallisen vaaliteeman kautta: Tulevaisuus tehdään nyt, yhdessä yksinäisyyttä vastaan ja myötätunnon ääni ajassamme. Miten toivoisit, että omassa seurakunnassasi jatkossa toimitaan? Mikä on hyvin, minkä haluaisit muuttuvan? Mihin toivoisit, että kotiseurakuntasi panostaa? 

Haluatko vaikuttaa Espoon seurakuntien asioihin? Lähde ehdolle seurakuntavaaleihin! Ohjeet ehdolle asettumiseen ja lisätietoa vaaleista löydät osoitteesta www.espoonseurakunnat.fi/vaalit. 

2022-09-01 14:45:00.0