Uutislistaukseen

Kirkko Espoossa hellii vauvoja sosebaareilla, valokuvauksella ja muskareilla Vauvan päivänä

Espoon seurakunnat juhlivat vauvoja järjestämällä Vauvan päivänä 30.9. niin sosebaareja, valokuvausta, vauvajumppaa kuin brunssin. Myös seurakuntien avoimet vauvakerhot ja -muskarit ovat pyörähtäneet käyntiin.

Kuvassa kaksi nauravaa vauvaa.

Kuva: Pixabay,.

- Vauvat ja vauvaperheet ovat meille seurakunnille tärkeitä ja arvokkaita. Haluamme olla mukana tässä merkittävässä elämän jaksossa järjestämällä viikoittain vauvakerhoja ja muskareita. Ne ovat tärkeitä kohtaamisen ja vertaistuen paikkoja, kertoo kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen Espoon seurakunnista.


Valtakunnalliseen Vauvan päivää vietetään kuudetta kertaa perjantaina 30.9. Espoon seurakunnat ovat osallistuneet päivään jo useampana vuonna.

- Nyt seurakuntavaalien alla haluamme erityisesti nostaa esiin vauvat ja lapset. Kun vanhemmat äänestävät vaaleissa, saamme myös kaikkein pienimpien jäsentemme äänet kuuluviin. Seurakuntien toimintaa on tärkeää kehittää vauvaperheiden näkökulmasta. Heissä on kirkon tulevaisuus, toteaa Hänninen. 

Vauvan päivä ja vauvaperhetoiminta Espoon seurakunnissa:

Espoonlahden seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 10–13 Soukan kappeli, Soukankuja 3. Ohjelmassa muskarihetkiä, valokuvauspiste, leikkihuone, vauvajumppaa ja itsehoitovinkkejä. Tarjolla brunssi ja kahvia. Vauvoille jaetaan lahjaksi sukat. Mukana tapahtumassa Espoon kaupungin perhesosiaalityön väkeä.

Vauvakerhot ma klo 13–14.30 Kaskikappeli, to klo 9.30–11 Soukan kappeli ja to klo 13–14.30 Espoonlahden kirkko.

Leppävaaran seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 13–14.30 Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2. Aloitamme riemukkaalla vauvamuskarilla. Muskarin jälkeen tarjolla kahvia ja välipalaa sekä onnenpyörä, jossa jokainen vauva voittaa. Voittoina on muun muassa uniikkeja vauvan bodeja, vauvatarvikkeita sekä smoothieita.

Vauvakerhot ti klo 13–15 Leppävaaran kirkko ja to klo 13–15 Karakappeli.

Olarin seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 13–16 Chapple, Iso Omena, Suomenlahdentie 1. Jokainen vauva on juhlan arvoinen! Vietämme Vauvan päivää yhdessä leikkien, laulaen ja ihmetellen.

Esikko-vauvaryhmä ma klo 13 Chapple, Iso Omena. Esikko on kerho uusille vanhemmille ja heidän alle vuoden ikäisille pienokaisilleen.

Tapiolan seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 13 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Muskari vauvaperheille. Lisäksi kahvila Valossa on tarjoilua aikuisille ja vauvoille pystytetään oma Sosebaari!

Espoon tuomiokirkkoseurakunta:

Lastenkonsertti "Pieniä polkuja" Vauvan päivänä pe 30.9. klo 10 Suvelan kappeli, Kirstintie 24. Laulu ja kantele: Ulla Piispanen, Piano: Timo Klemettinen. Tervetuloa vuorovaikutteiseen konserttiin yhdessä vauvojen ja isosisarusten kanssa. Konsertin jälkeen kahvitarjoilu.

Vauvaryhmät ma klo 13.30–15 Suvelan kappeli, ke klo 10–11.30 (esikoisvauvat ja -taaperot 0–2 v.), to klo 11.30–14 Kauklahden kappeli ja to klo 13–15 Auroran kappeli.

Tanssi vauvan kanssa -ryhmä 2–12 kk ikäisen vauvan ja vanhemman yhteinen liikuntahetki ma klo 14–15.30 Kalajärven kappelissa. Tanssiosuus 30 min sekä rentoa yhdessäoloa, kahvittelua ja lyhyt hartaushetki. Kahvi- ja mehutarjoilu 2 €/perhe. Ilmoittautumiset: Mia Blomstedt: 050 432 7501, mia.blomstedt@evl.fi.

Musiikkileikkikoulut eli muskarit Espoon seurakunnissa

Osassa vauvamuskareista saattaa olla vapaita paikkoja syksylle, kysy suoraan seurakunnista.

Mukava ja mutkaton kastepäivä

Jäikö ristiäiset aikanaan järkkäämättä? Vielä ehtii. Kastepäivä on mukava ja helppo tapa järjestää ristiäiset minkäikäiselle lapselle tahansa. Päivä on avoin ja ilmainen kaikille espoolaisille. Kastemekko ja kakkukahvit valmiina. Su 2.10. Soukan kappelilla ja su 9.10 Tapiolan kirkossa. Ilmoittaudu mukaan: Espoon seurakuntien palvelukeskus, 09 8050 2601, varauspalvelut.espoo@evl.fi.

Wed Sep 14 11:38:00 EEST 2022