Uutislistaukseen

Espoon seurakunnat lahjoittavat 100 potkupukua Vauvan päivänä

Kirkko Espoossa yllättää vauvaperheet lahjoittamalla sata Uskottu, toivottu, rakastettu -vauvan bodya. Seurakuntavaalien kunniaksi painettuja potkupukuja arvotaan ja jaetaan Vauvan päivän 30.9. tapahtumissa ympäri Espoota.

Kuvassa kaksi vauvaa, joiden potkupuvuissa lukee Uskottu, toivottu, rakastettu.

Olavi, 4 kk, ja Alissa, 4 kk, saivat Leppävaaran seurakunnalta lahjaksi bodyt

– ­Haluamme kannustaa vauvojen ja pienten lasten vanhempia äänestämään marraskuun seurakuntavaaleissa. Näin saamme kaikkein pienimpienkin jäsentemme äänen kuuluviin. Heissä on kirkon tulevaisuus, toteaa kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen Espoon seurakunnista.

Potkupukujen rinnassa komeileva vaalitunnus ”Uskottu, toivottu ja rakastettu” summaa Hännisen mielestä hyvin seurakuntien vauvatoiminnan ja varhaiskasvatuksen ytimen. 

– Meille jokainen lapsi on ainutlaatuinen Jumalan ihme. Vauvat saavat näkyä ja kuulua kirkossa. Espoon paikallisseurakunnilla on pitkät perinteet vauvaperheiden tukemisessa. Monelle perheelle, jolla ei ole tukiverkostoa, seurakunta on se paikka, josta löytyy vertaisia, kertoo Tiina Hänninen.

Vauvan päivänä Espoon seurakunnat järjestävät vauvaperheille tapahtumia muskareista, sosebaareihin ja brunssiin. Myös viikoittain kokoontuvat vauvakerhot ja -muskarit ovat aloittaneet syyskautensa. 

Vauvan päivä ja vauvaperhetoiminta Espoon seurakunnissa:
 

Espoonlahden seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 10–13 Soukan kappeli, Soukankuja 3. Ohjelmassa muskarihetkiä, valokuvauspiste, leikkihuone, vauvajumppaa ja itsehoitovinkkejä. Tarjolla brunssi ja kahvia. Vauvoille jaetaan lahjaksi sukat. Mukana tapahtumassa Espoon kaupungin perhesosiaalityön väkeä.

Vauvakerhot ma klo 13–14.30 Kaskikappeli, to klo 9.30–11 Soukan kappeli ja to klo 13–14.30 Espoonlahden kirkko.

Leppävaaran seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 13–14.30 Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2. Aloitamme riemukkaalla vauvamuskarilla. Muskarin jälkeen tarjolla kahvia ja välipalaa sekä onnenpyörä, jossa jokainen vauva voittaa. Voittoina on muun muassa vauvatarvikkeita sekä smoothieita.

Vauvakerhot ti klo 13–15 Leppävaaran kirkko ja to klo 13–15 Karakappeli.

Olarin seurakunta:

Vauvapäivä pe 30.9. klo 13–16 Chapple, Iso Omena, Suomenlahdentie 1. Jokainen vauva on juhlan arvoinen! Vietämme Vauvan päivää yhdessä leikkien, laulaen ja ihmetellen.

Esikko-vauvaryhmä ma klo 13 Chapple, Iso Omena. Esikko on kerho uusille vanhemmille ja heidän alle vuoden ikäisille pienokaisilleen.

Tapiolan seurakunta:

Vauvan päivä pe 30.9. klo 13 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Muskari vauvaperheille. Lisäksi kahvila Valossa on tarjoilua aikuisille ja vauvoille pystytetään oma Sosebaari!

Espoon tuomiokirkkoseurakunta:

Lastenkonsertti "Pieniä polkuja" Vauvan päivänä pe 30.9. klo 10 Suvelan kappeli, Kirstintie 24. Laulu ja kantele: Ulla Piispanen, Piano: Timo Klemettinen. Tervetuloa vuorovaikutteiseen konserttiin yhdessä vauvojen ja isosisarusten kanssa. Konsertin jälkeen kahvitarjoilu.

Vauvaryhmät ma klo 13.30–15 Suvelan kappeli, ke klo 10–11.30 (esikoisvauvat ja taaperot 0–2 v.), to klo 11.30–14 Kauklahden kappeli ja to klo 13–15 Auroran kappeli.

Tanssi vauvan kanssa -ryhmä 2–12 kk ikäisen vauvan ja vanhemman yhteinen liikuntahetki ma klo 14–15.30 Kalajärven kappelissa. Tanssiosuus 30 min sekä rentoa yhdessäoloa, kahvittelua ja lyhyt hartaushetki. Kahvi- ja mehutarjoilu 2 €/perhe. Ilmoittautumiset: Mia Blomstedt: 050 432 7501, mia.blomstedt@evl.fi.

Musiikkileikkikoulut eli muskarit Espoon seurakunnissa

Osassa vauvamuskareista saattaa olla vapaita paikkoja syksylle, kysy suoraan seurakunnista.

Mukava ja mutkaton kastepäivä

Jäikö ristiäiset aikanaan järkkäämättä? Vielä ehtii. Kastepäivä on mukava ja helppo tapa järjestää ristiäiset minkäikäiselle lapselle tahansa. Päivä on avoin ja ilmainen kaikille espoolaisille. Seurakunta tarjoaa puitteet ja kakkukahvit. Su 2.10. Soukan kappelilla ja su 9.10 Tapiolan kirkossa. Ilmoittaudu mukaan: Espoon seurakuntien palvelukeskus, 09 8050 2601, varauspalvelut.espoo@evl.fi.

2022-09-30 07:00:00.0