Uutislistaukseen

Olarin seurakunta sai uuden kirkkoherran – Antti Malinen asetetaan virkaan 30.10.

Olarin uuden kirkkoherran Antti Malisen juuret ovat Olarissa. Hän on työskennellyt 17 vuotta seurakunnan pappina, ja Olarin kirkko on myös hänen rippikirkkonsa. Piispa Kaisamari Hintikka asettaa Malisen virkaan sunnuntaina 30.10.

antti malinen kuva åke jauhiainen.jpg

Kuva: Åke Jauhiainen.

Antti Malinen astuu innokkaana uusiin saappaisiin.

– Olarin seurakunta on hieno seurakunta ja työyhteisö. Olari on toisaalta eteenpäin katsova sekä uutta luova, ja toisaalta ammentaa myös traditiosta. Musiikkielämämme on arvostettua, ja olemme kauppakeskustyön pioneereja, kuvailee Malinen seurakuntaansa.

Uuden kirkkoherran juhlamessua vietetään su 30.10. klo 10 Olarin kirkossa. Tilaisuus striimataan myös seurakunnan YouTube-kanavalle. Messun jälkeen tarjolla on kakkukahvit ja ohjelmaa.

Kirkkoherrana Malinen haluaa vahvistaa yhdessä tekemistä ja kannustaa rohkeisiin kokeiluihin.

–  Tahtotilani on kehittää yhteistä johtajuutta. Toivon, että voin olla asettamassa yhteistä päämäärää työyhteisössä niin, että osaamme lukea toimintaympäristön muutoksesta nousevat haasteet ja mahdollisuudet. Samalla haluan antaa työntekijöille tilaa käyttää luovuuttaan ja tehdä kokeiluja.

Antti Malinen pyrkii myös vahvistamaan seurakuntalaisten osallisuutta.

– Toimimme jatkossa enemmän omien tilojen ulkopuolella ja muuten kuin työntekijävetoisesti. Haluan vahvistaa seurakuntalaisten toimijuutta. Pitkään alueella toimineena uskon voivani tässä hyödyntää sekä verkostojani että alueen tuntemusta.

Kirkkoherran valinnan teki 5. huhtikuuta kokoontunut Olarin seurakuntaneuvosto. Malinen aloitti tehtävässä lokakuun alussa edellisen kirkkoherran Salla-Maria Viitapohjan jäätyä eläkkeelle. Olarin seurakunnassa on noin 27 000 jäsentä ja 55 työntekijää.

Seurakuntapapin työn lisäksi Antti Malinen on työskennellyt aiemmin työalasihteerinä Kirkkohallituksessa sekä historian opettajana. Hän tekee myös kirkkohistorian väitöskirjaa suomalaisten pappien suhteesta oikeistoradikalismiin ja äärioikeistoon vuosina 1932–1944. Malinen on pitkän linjan partiolainen.

Tue Oct 25 16:32:00 EEST 2022