Uutislistaukseen

Kiitos kaikille joulukeräyksiin osallistuneille Espoossa

Kaikissa Espoon seurakunnissa jaettiin joulun aikana huomattava määrä erilaisia avustuksia Rakenna joulupuu -keräyksen ja yhdistysten, yhteistyökumppaneiden sekä yksityisten lahjoittajien antamien avustusten kautta.

Rakenna joulupuu Kuva Kirsi Salonen3.jpg

Kuva: Kirsi Salonen

Rakenna joulupuu -keräys toteutettiin suomenkielisissä seurakunnissa. Sen kautta toteutettiin yhteensä noin neljäsataa erilaista joululahjatoivetta. Sen lisäksi jokaisessa seurakunnassa oli jaossa kymmeniä eri järjestöjen ja yksityisten lahjoittajien antamia lahjakortteja. Nämä kaikki kohdennettiin diakoniatyön asiakkaille heidän taloudellisen tilanteensa mukaan.

Lahjoituksina saatiin myös eri yhdistyksiltä ja yrityksiltä muun muassa kahvipaketteja, teetä, suklaalevyjä ja -rasioita, uusia naistenvaatteita, yhteisöllinen jouluruokailu kahdellekymmenelle henkilölle, leluja sekä lahjakortteja eri liikkeisiin.

–Kirkon diakoniatyö mahdollistaa auttamisen matalalla kynnyksellä, auttaminen on yhteistä hyvän työn tekemistä. Seurakuntien keräyksissä näkyy vahva luottamus siihen, että apu menee perille, sanoo johtava diakoniatyöntekijä Petri Lehtisalo Leppävaaran seurakunnasta.

–Lämmin kiitos kaikille joulun aikana lahjoittaneille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhdistyksille. Olitte mukana tuomassa konkreettista apua, iloa ja joulumieltä lähimmäisille Espoossa!

Diakoniatyön avustusvastaanottojen asiakasmäärät kasvoivat kaikissa seurakunnissa. Erilaisia yhteydenottoja tuli paljon joulukuun alusta jouluun saakka. Elintarvikkeiden ja sähkön hinnan kallistuminen näkyi yhteydenotoissa.

–Merkittävää vuonna 2022 oli yksinasuvien määrän huomattava nousu joulunalusasiakkaissa. Meillä määrä kolminkertaistui normaaliin verrattuna. Lapsiperheiden määrä taas laski hieman, luultavasti suuremman joulukuisen lapsilisän vuoksi, sanoo johtava diakoniatyöntekijä Taina Sandberg Esbo svenska församlingista.

 Espoon seurakunnat jakavat yli viidesosan koko vuoden diakonia-avustuksistaan marraskuun lopusta jouluviikolle välisenä aikana.

Fri Jan 13 11:53:00 EET 2023