Uutislistaukseen

Yhä useampi nuori viettää ristiäisiään rippikoulussa

Rippileiri-ikäisten kasteiden määrä on lähes kaksinkertaistunut koko maassa. Vuonna 2019 rippikoulua käyviä nuoria kastettiin yhteensä 543, vuonna 2023 heitä oli 923. Pappi Emilia Kallioniemelle rippileiriläisen kaste on erityinen hetki, joka suunnitellaan aina yhdessä nuoren kanssa. 

albassa kaksi nuorta rippileiriläistä ja leirin pappi

Heinäkuussa kastetaan eniten rippikouluikäisiä kirkon tilastojen mukaan. Kuva: Kirkon kuvapankki/ Jussi Vierimaa.

– Nuorten kasteissa on vaihtelevuutta enemmän kuin vauvojen kohdalla. Kaste voi tapahtua esimerkiksi rippileirillä rannassa yhdessä koko ripariryhmän kanssa tai se voi olla yksityinen hetki leirin jälkeen, jossa paikalla ovat vain lähimmät, Leppävaaran seurakunnan rippikoulupappi Emilia Kallioniemi kertoo.   

Eniten rippikouluikäisten ristiäisiä vietetään kirkon tilastojen mukaan heinäkuussa. Kirkkoon kuulumaton nuori voi tulla kastetuksi ja liittyä kirkkoon missä vaiheessa tahansa rippikoulua: jo ennen alkutapaamisia, leirillä tai juuri konfirmaatiojuhlaa ennen. Tapiolan seurakunnassa on järjestetty rippikoululaisille myös oma yhteisöllinen Kastepäivänsä, jossa samana päivän aikana kasteen saa useampi nuori.

Rippileiri vetää myös kirkkoon kuulumattomia nuoria   

Kirkon väestötilastojen mukaan kastettavien rippikouluikäisten määrä on lähes kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Vuonna 2019 kastettiin koko maassa rippikoulun yhteydessä 14–16-vuotiaita nuoria yhteensä 543, vuonna 2023 määrä oli 923. Espoossa vastaavasti kastettiin 36 nuorta vuonna 2018 ja viime vuonna 68. 

– Nykyään rippileirille osallistuu enemmän nuoria, joita ei ole eri syistä kastettu vauvana. Vanhemmat ovat saattaneet haluta, että nuori saa itse tehdä valinnan kirkkoon liittymisestä ja kuulumisesta. Osa kastetuista nuorista on taas taustaltaan monikulttuurisia, eikä heitä siksi ole kastettu vauvana, Emilia Kallioniemi pohtii. 

Nuori voi käydä rippikoulun myös ilman kastetta. Alle 18-vuotias tarvitsee aina molempien huoltajiensa luvan kirkkoon liittymiseen. Kallioniemi uskoo, että nuorten kastepäätösten taustalla vaikuttaa monet eri syyt.

– Osalle päätös on nopea, osa pohtii pidempään. Päätökseen voi vaikuttaa esimerkiksi halu päästä kummiksi ja tulla konfirmoiduksi yhdessä ripariryhmän kanssa. Osaa on voitu jo pyytääkin kummin tehtävään. Moni myös haluaa jatkaa riparin jälkeen seurakunnassa isosena ja silloin voi tuntua luontevalta olla kirkon jäsen, Kallioniemi summaa. 

Teksti: Laura Vähäsarja 

17.7.2024 09.36