Uutislistaukseen

Veera Vuornos johtaa Espoon yhteistä kirkkovaltuustoa seuraavat kaksi vuotta

Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui keskiviikkona 29.1. Vuosille 2025–2026 tehtiin henkilövalinnat puheenjohtajistoon, yhteiseen kirkkoneuvostoon sekä Kirkko ja kaupunki -median johtokuntaan.

Kuvassa Veera Vuornos katsoo hymyillen kohti.

Veera Vuornos aloitti yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Kuva: Eija Harju

Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja vaihtuu valtuustokauden puolessa välissä. Kaksi vuotta puheenjohtajana toiminut Juhana Malme luovutti puheenjohtajan paikan valituksi tulleelle Veera Vuornokselle.

Yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi valittiin edelleen Seppo Särkiniemi. Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on aikaisemmin valinnut yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Ari Paavilainen. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Päivi Raunu.

– Meillä on edessämme haastavia aikoja, mutta tulemme selviämään yhdessä, toteaa uusi yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Veera Vuornos.

Vuornos kertoo olevansa 35-vuotias juristi ja kahden lapsen äiti Tapiolasta.

– Rakentavan yhteistyön tekeminen yhteisissä asioissa on ensiarvoisen tärkeää, Vuornos jatkaa.

– Luottamustehtävät ovat aina joukkuepeliä, ei täällä kukaan yksin pärjää. Ei täällä tarvitse pelätä epäonnistumista, sinä voit tehdä asioita omalla tavallasi. Kokeneet valtuutetut voivat auttaa uudempia, ja voivat myös oppia uusia asioita heiltä.
 

Espoon seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi valittiin:  

Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta Esa PiggLaura Kalmi ja Mia Stenius, varajäseninään Risto Sepponen, Pirkko Taipale, Eeva Gustafsson.
Espoonlahden seurakunnasta Paula Viljakainen ja Juhana Malme, varajäseninään Marja Vuorela ja Kari Roine.
Leppävaaran seurakunnasta Teresia Volotinen ja Olli Nuosmaa, varajäseninään Henna Ruusu ja Herttaliisa Tuure.
Olarin seurakunnasta Kimmo Metsä varapuheenjohtaja Päivi Raunun lisäksi, varajäseninään Emilia Knaapi ja Pertti Järvenpää
Tapiolan seurakunnasta Sini Hulmi ja Suvi Aherto, varajäseninään Atte-Veikko Kemppainen ja Ville Paakkari
Esbo svenska församlingista Håkan Nyman ja Tiina Kujala, varajäseninään Heidi Juslin-Sandin ja Anders Wikholm.


Kirkko ja kaupungin johtokunnan jäseniksi valittiin 

Heikki SarasteKirsi Rostamo ja Sini Tyvi,  varajäsenikseen Jaana AilusJuha Vähäsarja ja Jarmo Heinonen.

Espoon seurakuntayhtymän ylimmän päättävän elimen, yhteisen kirkkovaltuuston vaali- ja toimikausi on neljä vuotta. Kauden puolessa välissä valitaan uusi puheenjohtajisto. Samassa yhteydessä valitaan yhteinen kirkkoneuvosto sekä Kirkko ja kaupunki -median johtokunnan jäsenet. Seuraavat seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2026.

30.1.2025 15.05