Kirkon päiväkerhotyö täyttää 80 vuotta – espoolaisilta kerätään rakkaimpia päiväkerhomuistoja
Päiväkerhotossut, punainen kerhopullo, triangelin kilinä, kerhotädin syli ja Ystävä sä lapsien. Seurakunnan päiväkerhot ovat jättäneet monelle espoolaiselle lämpimiä muistoja. Syksyn päiväkerhoihin ilmoittaudutaan Espoossa nyt maaliskuussa.

Lasten mielestä kirkon päiväkerhoissa kivointa on leikkiminen ja kaverit. Näin kertovat vanhemmat Espoon seurakuntien keväällä 2024 tekemässä kyselyssä. Kuva: Jani Laukkanen.
Kirkon päiväkerhotyö täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Se syntyi vuonna 1945 Turussa paikallisen äidin aloitteesta. Äiti toivoi seurakuntaan lapsille virikkeellistä arkitoimintaa, ja nopeasti päiväkerhot levisivät ympäri Suomen.
Yhä kolmisen sataa espoolaislasta käy vuosittain seurakunnan päiväkerhoissa. Elokuussa alkavaan kerhovuoteen ilmoittaudutaan maaliskuussa verkossa: espoonseurakunnat.fi/paivakerhot.
Oletko entinen kirkon päiväkerholainen? Jaa muistosi
Espoon seurakuntien päiväkerhomuistokyselyyn vastanneet kertovat, että päällimmäisenä päiväkerhosta on jäänyt mieleen turvallinen tunnelma, välittävät ohjaajat, eväshetket, yhteiset juhlat ja lasten virret. Osalle päiväkerho on antanut sykäyksen hengellisyyteen. Joku löytänyt kerhosta sydänystävän, jonka kanssa pitää yhtä vielä aikuisena.
”Muistan lempeän ja rauhallisen tunnelman. Juhlat oli erityisiä…Lisäksi muistan joulupussin, jossa oli rusinapaketti, mandariini, laku, pipari ja tarroja.” - päiväkerholainen vuosilta 1979–1983
”Muistan punaisen kerhoreppuni, jossa oli karhun kuva. Muistan kerhopulloni ja punaiset tossut. Muistan ihanan Maija-ohjaajan.”
”Sain sydänystävän, jonka kanssa kävimme eskarin ja peruskoulun. Lukio erotti meidät, mutta löysimme toisemme hiekkalaatikolta, kun lapsemme olivat pieniä.” - 90-luvun päiväkerholainen
”Iltalaulu eli Jumalan kämmenellä jäi sydämeen pysyvästi. Luottamus elämään ja siihen, että elämä kantaa, usko kantaa.” - päiväkerholainen 90-luvun alusta
Omia muistojasi voit jättää verkkokyselyn kautta: Unohtumattomat päiväkerhomuistot / Oförglömliga dagklubbsminnen
Espoon seurakuntien päiväkerhoihin ilmoittaudutaan maaliskuussa
Päiväkerhojen osallistujamäärä on laskenut 2000-luvulla, mutta yhä noin 300 espoolaista 2–5-vuotiasta käy seurakunnan päiväkerhossa. Espoon seurakuntien päiväkerhot ovat pääosin maksuttomia, poikkeuksena Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Esbo svenska församlingin kerhot, joissa on käytössä kausimaksut.
Espoon seurakuntien elokuussa alkavaan päiväkerhovuoteen ilmoittaudutaan 1.–31.3. verkossa: espoonseurakunnat.fi/paivakerhot.
Espoolaisvanhemmat tyytyväisiä seurakuntien päiväkerhoihin – 2-vuotiaat vilkkain kävijäryhmä
Päiväkerholaisten huoltajat ovat tyytyväisiä seurakuntien päiväkerhotoimintaan. Näin selviää Espoon seurakuntien keväällä 2024 tekemästä kyselyssä, johon vastasi 109 päiväkerholaisen espoolaista huoltajaa. 88 prosenttia vastaajista piti ohjaajien ammatillisuutta ja osaamista erinomaisena. Myös kerhopaikkojen sijaintia piti erinomaisena 79 prosenttia vastaajista. Eniten muutostoiveita liittyy kerhojen toiminta-aikoihin ja kerhopaikan tiloihin ja välineisiin.
Päiväkerhotoiminnassa on huomioitu vanhempien toiveita. Useammassa kerhopaikassa kerhoaikaa on pidennetty, kerhopäivät vaihtelevat kahdesta neljään tuntiin. Päiväkerhoryhmät kokoontuvat pääosin aamupäivin 2–3 kertaa viikossa, mutta Espoonlahden seurakunnassa, Leppävaaran seurakunnassa ja Esbo Svenskassa voi ilmoittautua myös neljään päiväkerhokertaan viikossa.
Kristillistä kasvatusta – avoimia kaikille espoolaisille
Suurin osa Espoon seurakuntien päiväkerhoihin osallistuvista on kirkon jäseniä, mutta kerhot ovat avoimia myös kirkkoon kuulumattomille. Seurakunnan päiväkerhojen merkitys kristillisen kasvatuksen vahvistajana tulee esiin muistokyselyn lisäksi päiväkerholaisten vanhempien huoltajakyselyssä.
54 prosenttia huoltajista kokee, että päiväkerho tukee perhettä kristillisessä kasvatuksessa. Päiväkerhon tärkeimmistä tehtävistä hengellisyys sijoittuu kuudenneksi 16 vaihtoehdon joukosta. Päiväkerholaisten huoltajat pitävät päiväkerhotoiminnassa tärkeimpinä seuraavia: sosiaalisten taitojen kehittyminen ja niissä tukeminen (89 %), leikki (76 %), lapsen kuulluksi ja nähdyksi tuleminen (75 %), kädentaidot (51 %), ulkoilu (48 %) sekä kristillinen kasvatus (38 %).
Espoon seurakuntien päiväkerhot pähkinänkuoressa:
- Espoon seurakuntien päiväkerhovuodelle syksy 2025–kevät 2026 ilmoittaudutaan 1.–31.3. verkossa: espoonseurakunnat.fi/paivakerhot.
- Omia muistoja kirkon päiväkerhosta voi jakaa verkkokyselyssä: Unohtumattomat päiväkerhomuistot / Oförglömliga dagklubbsminnen
- Espoon seurakuntien päiväkerhot ovat avoimia kaikille 2–5-vuotialle espoolaisille.
- Päiväkerhotoiminta on pääosin maksutonta. Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa ja Esbo Svenskassa on käytössä kausihinta, joka vaihtelee 23 eurosta 160 euroon. Maksuihin on mahdollista hakea vapautusta.
Teksti: Laura Vähäsarja
26.2.2025 08.00