Espoon seurakunnat uusii logonsa ja vaihtaa väriä
Keskiviikosta 5.3. lähtien Espoon seurakunnissa nähdään muun muassa verkkosivuilla vihreä väri sekä uusitut logot. Muutokset ovat osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisen ilmeen uudistusta.

Kuva: Kirkon viestintä, kuvamuokkaus Tiina Kemilä.
Espoon seurakunnat on ollut vahvasti mukana Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteisen ilmeen kehittämistyössä. Tämän myötä uuden ilmeen käyttöönotto etenee kovaa vauhtia Espoossa.
− Uudistus tekee kirkon ilmeestä tunnistettavan, toteaa viestinnän asiantuntija, graafinen suunnittelija Tiina Kemilä Espoon seurakuntien viestinnästä.
Logouudistus selkeyttää Espoon seurakuntien kuulumista nimenomaan Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Logossa olevan ristin väri on vihreä, ja risti tuodaan nyt seurakunnan nimen eteen vähän aiempaa suurempana.
Sen rinnalle otetaan käyttöön kirkon yhteinen ympyrälogo Martti-risteineen. Se liittää seurakunnan tai toimialan evankelis-luterilaiseen kirkon ilmeeseen. Oma nimilogo nostaa esiin seurakunnan nimen siellä, missä sitä tarvitaan. Jos seurakunnan nimen yhteydessä ei käytetä ympyrälogoa, tulee nimen alle aina lyhenne Suomen ev.lut. kirkko.
Seurakuntien sekä yhtymän viraston ilmeen uusi väri on myös vihreä. Samalla luovutaan seurakuntien omista tunnusväreistä sekä seurakuntayhtymän oranssista väristä. Uudessa visuaalisessa ilmeessä käytetään saavutettavaa väripalettia sekä graafisia piktogrammeja ja taustakuvioita.
Ilmeuudistus on iso ponnistus organisaatiolle. Syksyn ilmekoulutuksiin osallistui yli sata Espoon seurakuntien työntekijää. Uuteen ilmeeseen siirrytään vaiheittain ja siirtymävaiheessa näkyvät vielä uusi ja vanha ilme rinnakkain.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmeuudistus lyhyesti
Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi 17.9.2024 Kohti yhteistä ilmettä -projektin toisen vaiheen eli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisen uudistetun logon sekä seurakuntien uuden logomallin.
Yhteinen visuaalinen ilme tukee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien tunnistettavuutta. Yhteisen ilmeen rakentaminen ja siihen liittyminen on kokonaiskirkollisesti ja yksittäiselle seurakunnalle kustannustehokasta verrattuna siihen, että seurakunnat kehittäisivät kukin omia visuaalisia ilmeitään. Paikallisuus saadaan yhteisessä ilmeessä esiin monin elementein.
Ilmettä on kehitetty verkostomaisesti kirkon viestijöiden yhteistyössä. Projektia on koordinoinut Kirkkohallituksen Kirkon viestintä -yksikkö, ja visuaalisen ilmeen työstöä on vetänyt viestintämuotoilija Claudia Treuthardt.
Yhteisen ilmeen rakentaminen ja siihen liittyminen on lisäksi kokonaiskirkollisesti ja yksittäiselle seurakunnalle erittäin kustannustehokasta verrattuna siihen, että seurakunnat kehittäisivät kukin erillisiä visuaalisia ilmeitään. Paikallisuus saadaan yhteisessä ilmeessä esiin monin elementein.
5.3.2025 10.00