Musiikin riemua – kesän konserttisarjat Espoon kirkoissa ja kappeleissa
Espoon seurakuntien kesän 2025 konserttisarjoissa on tarjolla 31 ilmaiskonserttia. Suvisunnuntain iltamusiikki -sarja siirtyy Kauklahden kappeliin, sillä tuomiokirkko on korjaustöiden vuoksi suljettuna.

Kesäillan musiikkia -sarja alkaa puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. kesäkuuta Pauliina Hyryn urkukonsertilla Espoonlahden kirkossa. Kuva: Espoon seurakunnat / Lauri Ilola
Tapiolan kirkossa on iltapäiväkonsertti joka tiistai läpi kesän
Tapiolan kirkon kesäinen päiväkonserttisarja on järjestetty yhtäjaksoisesti jo yli 30 vuoden ajan. Musiikkia puolen päivän jälkeen -kesäsarjassa on tarjolla yhteensä yksitoista konserttia ajalla 3.6.–12.8. Viimevuotiseen tapaan sarjan konsertit alkavat iltapäivällä kello 13.
Sarja alkaa 3.6. Tapiolan kuoron konsertilla, johon on vapaa pääsy. Avauskonsertin ohjelmamaksu 10 euroa ohjataan kuoron Slovenian konserttikiertueeseen kesäkuussa 2025. Kesän mittaan kuullaan sykähdyttäviä säveliä korkeatasoisilta laulajilta ja soittajilta. Konserttisarja päättyy 12.8. ison saksalaisen Marburger Kantorei -kuoron vierailuun.
Kaikkiin Musiikkia puolen päivän jälkeen -sarjan konsertteihin on vapaa pääsy, vapaaehtoinen maksu menee Suomen Partiolaisten ja Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun hyväksi Yhteisvastuukeräyksen kautta. Kahvila Valo on avoinna ennen ja jälkeen konserttien.
Musiikkia puolen päivän jälkeen -kesäsarjan ohjelma
Espoonlahden kirkossa on tarjolla musiikkia ja kesäkahvilan herkkuja
Juhlavuottaan viettävä 50-vuotias Espoonlahden seurakunta aloittaa kesäsarjansa mahtipontisella urkukonsertilla keskiviikkona 4.6. kello 18. Espoolainen konserttiurkuri ja kirkkomuusikko Pauliina Hyry esittelee Paatosta ja nostalgiaa -ohjelmassaan Espoonlahden kirkon urkujen koko väripaletin hiljaisimmasta hyrinästä suureen pauhuun.
Kesäillan musiikkia -konserttisarja Espoonlahden kirkossa jatkuu keskiviikkona 11.6. kello 18, keskiviikkona 18.6. kello 18 sekä torstaina 10.7. kello 18. Sarjan konsertteihin on vapaa pääsy, ja ohjelman voi ostaa 10 euron hintaan.
Kesäkuun kolmen konsertin yhteydessä kirkolla palvelee kesäillan kahvila, joka on avoinna tunnin ajan ennen konserttia klo 17–18. Kahvilan tuotto ohjataan lähetystyölle.
Kesäillan musiikkia -konserttisarjan ohjelma
Suvisunnuntain iltamusiikki soi tänä vuonna Kauklahden kappelissa
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Esbo svenska försmalingin perinteikäs koko kesän konserttisarja Suvisunnuntain iltamusiikki pidetään tuomiokirkon remontin vuoksi Kauklahden kappelissa osoitteessa Kauppamäki 1. Konsertteja on 8.6. alkaen joka sunnuntai kello 19 pitkälle elokuuhun saakka.
Kauklahden kappeli oli luonteva valinta Suvisunnuntain iltamusiikin paikaksi, sillä tilan akustiikka sopii hyvin klassisen musiikin konserteille. Lisäksi kappeliin on hyvät kulkuyhteydet; Kauklahden asemalta on kappelille vain 500 metrin kävelymatka. Rajallisen pysäköintitilojen vuoksi konserttiin kannattaa saapua junalla, bussilla tai kimppakyydillä. Kappeliin mahtuu noin kaksisataa konserttivierasta.
Ensimmäisessä konsertissa 8.6. William Häggblom, Petri Koivusalo ja Laura Airola tulkitsevat musiikkia elokuvista ja tv-sarjoista. Sarjan päätöskonsertti järjestetään 17.8. yhteistyössä Radalla-festivaalin kanssa. Väliin mahtuu monipuolinen kattaus korkeatasoisia musiikkitilaisuuksia. Konsertteja on yhteensä yksitoista, ja niihin on vapaa pääsy.
Suvisunnuntain iltamusiikin ohjelma
Leppävaaran seurakunnan Soiva kesäkahvila käynnistyy rauhan teemalla
Soiva kesäkahvila kutsuu Leppävaaran kirkolle nauttimaan musiikista ja mukavasta kahvitteluhetkestä viitenä keskiviikkona kello 12. Sarjan aloituskonsertissa 11.6. esiintyvät Valko-Venäjällä syntyneet, Suomessa työskentelevät muusikot Oleg Sytienko, huilu ja Julia Tamminen, piano. Ohjelmassa yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia teoksia sekä ukrainalaisen Myroslav Skorykin musiikkia huilulle ja pianolle.
Sarjan muut konsertit ovat 18.6., 9.7., 23.7. ja 13.8. Jokaisen konsertin jälkeen on kahvitarjoilu kirkon pihalla. Konsertteihin on vapaa pääsy, ja vapaaehtoisella maksulla voi tukea Leppävaaran seurakunnan musiikkityötä.
Soiva kesäkahvila -konserttien ohjelma
Urkuyö ja Aaria -festivaalin kirkkokonsertteja Olarissa ja Tapiolassa
Klassisen musiikin festivaali Urkuyö ja Aaria levittäytyy tänä vuonna useaan eri paikkaan, sillä Espoon tuomiokirkko ei ole remontin vuoksi käytettävissä. Festivaalin kolmestatoista konsertista kahdeksan pidetään tänä vuonna Olarin kirkossa: torstaina 12.6., 26.6., 3.7., 10.7., 17.7., 24.7., 14.8. ja 21.8.
Olarin kirkko sijaitsee aivan Niittykummun metroaseman vieressä, kävelymatkaa on noin 300 metriä. Kirkossa on tilaa yli 500 konserttivieraalle.
– Olarin kirkko on meille hyvä valinta siinäkin mielessä, että se on yhtenäinen tila, jossa kaikkialla on hyvä näkyvyys ja kuuluvuus. Siksi siellä pidettävissä konserteissa ei ole erilaisia lippukategorioita eikä numeroituja istumapaikkoja. Konserttivieraat voivat valita paikkansa vapaasti, Urkuyö ja Aaria -festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Katajala sanoo Kirkko ja kaupungin jutussaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Tapiolan kirkko toimii Kansallisoopperan kuoro 80-vuotiskonsertin pitopaikkana torstaina 7.8. kello 21. Kirkkokonserttien lisäksi festivaalin konsertteja on Helsingin Musiikkitalolla ja Ritarihuoneella sekä Espoossa Honkamajalla ja Tapiolasalissa. Urkuyö ja Aaria -sarjan konsertit ovat pääosin maksullisia. Koko ohjelman ja tiedot lipuista löydät festivaalin omilta sivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Muita konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia Espoossa
Konserttisarjojen lisäksi kirkoissa ja kappeleissa järjestetään yksittäisiä konsertteja ja kesäisiä yhteislauluhetkiä. Tiedot näistä löydät Espoon seurakuntien tapahtumakalenterista.
2.6.2025 13.40