Uutiset 

Ajankohtaista Espoon seurakunnissa 

Uutislistaukseen

Espoon seurakuntayhtymä rakennuttaa uuden huoltokeskuksen Kirkon hautausmaalle

Espoon seurakuntayhtymä ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Espoon tuomiokirkon ympärillä olevalle Kirkon hautausmaalle rakennettavasta uudesta huoltokeskuksesta. Hanke toteutetaan kokonaishintaurakkana. Hankkeen kustannusarvio on noin 5,6 miljoonaa euroa.

Havainnekuva uudesta huoltokeskuksesta.

Havainnekuva uudesta huoltokeskuksesta. Kuva: Suunnittelutoimisto MUUAN Oy.

Kirkon hautausmaan huoltotoiminnot keskitetään uudelle rakentuvalle huoltoalueelle. Uudet rakennukset ovat toimiva kokonaisuus niin tilaratkaisuiltaan että teknisiltä järjestelmiltään. Tilat kattavat hautausmaan sosiaali- ja toimistotilat, asiakastilat, ulkoalueet sekä halli-, pesu- ja varastointitilat.

Työt käynnistyvät toukokuussa 2026 ja hankkeen arvioidaan valmistuvan syyskuussa 2027.

Huoltokeskuksen uudisrakennushanke koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, joista yhteen sijoittuu huoltokeskuksen toimisto- ja henkilökunnan tiloja sekä kahdesta huoltorakennuksesta, joihin sijoittuu varasto- sekä huoltotiloja.


Havainnekuva uudesta huoltokeskuksesta. Kuva: Suunnittelutoimisto MUUAN Oy.

Uusi huoltokeskus rakennetaan valtakunnallisesti merkittävälle rakennetulle kulttuuriympäristöalueelle

Hautausmaan huoltokeskuksen suunnittelualue sijoittuu osittain valtakunnallisesti merkittävälle rakennetulle kulttuuriympäristöalueelle, joka periytyy jo keskiajalta. Alueen merkittävimmät nykyiset rakennukset, kuten Espoon tuomiokirkko, kellotapuli ja kirkkotarhan hautausmaa, jäävät suunnittelualueen eteläpuolelle.

Suunnittelualueella on myös luonnonolosuhteiltaan arvokas ympäristö. Alueen ympäristön sekä luontoarvojen merkitys tullaan tarkasti huomioimaan hankkeen jokaisessa vaiheessa, ja luontoarvojen häiriintymistä pyritään välttämään kaikin keinoin.

– Uusi huoltokeskus parantaa merkittävästi hautausmaan toiminnallisuutta ja tukee samalla alueen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä, kertoo Espoon seurakuntayhtymän kiinteistöpalveluiden hankekehitysinsinööri Teemu Rantala.

– Hanke on meille tärkeä, sillä se mahdollistaa palveluiden keskittämisen nykyaikaisiin ja tarkoituksenmukaisiin tiloihin arvokkaassa ympäristössä.

Arkkitehtonisesti arvokkaiden kohteiden peruskorjaus ja monipuolisten toimitilojen rakentaminen ovat SRV:n vahvuuksia. Käynnissä on nyt myös Otaniemen kappelin peruskorjaus.

– Otaniemen kappelin peruskorjaus ja tämän uudisrakennushankkeen rakentaminen ovat meille kiinnostavia hankkeita, sillä näiden rakentamisessa yhdistyvät erityisosaamisemme arkkitehtonisesti arvokkaiden kohteiden peruskorjaamisesta sekä vahva osaaminen monipuolisten toimitilojen rakentamisessa. Molemmissa hankkeissa on kyse valtakunnallisesti merkittävästä kulttuuriympäristöstä, jonka säilyttäminen huomioimaan rakennushankkeiden toteutuksessa, kertoo SRV:n yksikönjohtaja Kimmo Hyry.

Petteri Leinonen
Petteri Leinonen
Kiinteistöjohtaja
09 8050 2240
Kirkkokatu 1, PL 200
02771 Espoo
Teemu Rantala
Hankekehitysinsinööri
Kirkkokatu 1, PL 200
02770 Espoo

Wed May 13 08:00:00 EEST 2026