Joulukuusipuisto tuo valoa joulunalusviikkoon ja iloa vähävaraisille perheille

17.12.2018 14.06

Joulukuusipuisto_XL.jpg

Soukan kappelin sisäpihalle on kohonnut joulukuusipuisto, jonka avajaisia vietettiin sunnuntaina 16.12. Alueen toimijoita kutsuttiin mukaan kuusien koristeluun ja koristellut kuuset lahjoitetaan ennen joulua tuomaan iloa vähävaraisille perheille.

Soukan kappelille pystytettiin 18 lahjoitusvaroin kustannettua kuusta, joita koristelemaan ilmoittautuivat mm. Soukan asukaspuisto, Changemaker Espoo, Taidekoulu Tatavuu ja monta muuta paikallista toimijaa. Jokaisen koristelijan kädenjälki näkyy lopputuloksessa ja pihalla onkin hienoja ja persoonallisia kuusia.

Kuusipuisto järjestetään Soukassa nyt toista kertaa. Idea saatiin kansallismuseon edustalla nähdystä kuusipuistosta ja työntekijät innostuivat järjestämään vastaavanlaisen Soukkaan. Viime vuoden tapahtuma oli onnistunut: ”Hienointa oli yhdessä tekeminen. Oli ihanaa, kun koristelemaan tuli erilaisia porukoita omanlaisine koristeineen. Erityisen hienoa oli tunnelma iltaisin. Tuntui, että kappelin sisäpiha heräsi eloon”, kertoi perhetoiminnanohjaaja Tanja Routama.
      
Puistoa voi tulla joulunalusviikolla katselemaan ja hiljentymään joulun odotukseen. Vierailija voi myös kuvata itsensä Instagramiin suosikkikuusensa kanssa ja julkaista kuvan hashtagilla #soukankuusipuisto. Samalla osallistuu jouluisen palkinnon arvontaan.
 

Ennen jouluaattoa kuuset lahjoitetaan seurakunnan diakoniatyön kautta vähävaraisille perheille tuottamaan jouluiloa.

Lisätiedot: Juhana Malme, juhana.malme(at)evl.fi, 050 517 0656 ja Tanja Routama, tanja.routama(at)evl.fi, 050 441 9154.

« Uutislistaukseen