Uutislistaukseen

Kirkkoherran virkaanasettaminen Esbo svenska församlingissa

Esbo svenska församlingin uusi kirkkoherra Kira Ertman asetetaan virkaansa helluntaipäivänä, sunnuntaina 9.6. Espoon tuomiokirkon messussa klo 13.
kira-ertman_esbo-svenska-forsamling_kuvaaja-esko-jamsa_L.jpg

Virkaanasettamisen suorittaa piispa Björn Vikström avustajineen. Saarnan pitää Kira Ertman. Messun jälkeen seurakuntalaisia kutsutaan juhlaan Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolle.

Kira Ertman on syntynyt 1982 ja hän valmistui teologian maisteriksi 2008. Hän on toiminut seurakuntapastorina Norra svenska församlingissa v. 2008, seurakuntapastorina Esbo svenska församlingissa 2009–2013 ja kappalaisena Esbo svenska församlingissa vuodesta 2013 lähtien. Hän seuraa virassa Roger Rönnbergiä, joka oli kirkkoherrana 2004–2019.

Ertman on Esbo svenska församlingin historiassa ensimmäinen kirkkoherra, jonka seurakuntaneuvosto on valinnut epäsuoralla vaalilla, ja ensimmäinen nainen kirkkoherrana.

Esbo svenska församling perustettiin 1950, ja se on 15 000 jäsenellään Suomen suurin ruotsinkielinen seurakunta. Seurakunnalla on 30 työntekijää ja toimintaa on koko Espoon alueella. Seurakunnan pääkirkkona toimii Espoon tuomiokirkko.

2019-06-03 13:04:00.0